Suomelle 19 pisteen voitto Tanskasta vaisulla esitykselläkin

5.9.2004 Suomen koripallomaajoukkueelle jäi rutkasti parantamisen varaa maanantaihin, kun se kohtaa toistamiseen Tanskan Töölön Kisahallissa, Helsingissä. Sunnuntaina Suomi jätti itsestään vaisun kuvan, vaikka voittikin EM-karsintojen toiseksi viimeisessä harjoituspelissään Tanskan Lahdessa lukemin 83-64.

- Ei tämä ollut kovin hyvä juttu, pudisteli päätään maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

- Pukuhuoneessa pelin jälkeen ainoa asia, josta pystyin kehuja antamaan oli Pasi Riihelän peli. Pasi kunnioitti peliä ja taisteli niinkuin pitikin. Siinä on koko joukkueelle tavoitetta maanantaille – unohdetaan itsemme ja pelataan peliä, jatkoi Dettmann ruotimistaan.

Tanska tiedettiin isokokoiseksi joukkueeksi, mutta silti sen korinalusvoima yllätti Suomen. Tanskalaiset voittivat ottelun levypallot 33-29. Etenkin ottelun avauspuoliskolla Tanskan sentterit pelasivat voimakkaasti ja pussittivat tukun tahtokoreja. Lisäksi vikkelien tanskalaistakamiesten ajot korille tuottivat Suomelle päänvaivaa.

Suomi sai toisella puoliskolla aikaiseksi pienen ryhtiliikkeen sekä puolustukseen että hyökkäykseen. Hyökkäyspään ryhdistytymistä johti tosin lähes yksinään Jukka Matinen, joka teki kolmannen jakson 11:stä Suomen ensimmäisestä pisteestä yhdeksän. Matisen jodolla Suomi venytti seitsemässä minuutissa viiden pisteen puoliaikajohdon (40-35) 13 pisteeseen (56-43).

- Alku oli nihkeä. Tanskalaiset olivat isoja ja pelasivat kovempaa kuin osasimme odottaa. Olimme kuitenkin pehmeitä, kunnes tajusimme, ettei voitto tule kävelemällä. Parantamisen varaa jäi huomiseksi, mietiskeli 20 pistettä heittänyt Matinen.

Tanskan mahdollisuudet pelissä tuhri lopulta joukkueen päävalmentaja Allan Foss, joka Suomen johtaessa 67-56 otti täysin turhan teknisen vireen. Teemu Rannikko rankaisi ensin upottamalla kaksi vapaaheittoa sisään ja Matinen tuikkasi vielä Suomen saamasta sisäänheitosta kolmosen pojaan.

Dettmann pyöritti melkoista vaihtorulettia etenkin kamppailun alussa. Kun 12 minuuttia oli kulunut, oli Suomen kaikki 12 pelaajaa käynyt kentällä. Matisen heittopelin ja Riihelän taistelun ohella parasta suomalaisantia ottelussa oli Jyri Lehtosen namusyötöt sekä Hanno Möttölän heitontorjunnat, joilla 209-senttinen suomalainen tukahdutti suurimmat halut tanskalaisilta pyrkiä korin läheisyyteen.

- Meidän tapamme on pelata fyysisesti. Yllätyimme hieman Suomen kovuudesta. Ottelu meni jopa liian fyysiseksi meille. Olen siihen pettynyt, kommentoi Tanska-luotsi Foss.

Tanska-maaottelut ovat Suomelle EM-karsintavalmistautumisen viimeinen etappi. Maanantaina 6.9. klo 18:30 Töölön Kisahallissa, Helsingissä pelattavan toisen Tanska-ottelun jälkeen odottavat tositoimet. EM-karsinnat Suomi avaa vieraspelillä Georgiaa vastaan 11.9. Georgia-peliä seuraa kaksi kotiottelua, joissa Suomi kohtaa Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.).

Suomi – Tanska 83 – 64 (40-35), miesten maaottelu, Lahti 5.9.2004

Aki Ulander

5/1

Martti Kuisma

5/4

Jukka Matinen

20/4

/3 pisteen heitot 5/8

Sami Lehtoranta

8/2

Mikko Noopila

2/1

Kimmo Muurinen

0/0

Tuukka Kotti

13/5

/3 riistoa

Pasi Riihelä

8/3

Jyri Lehtonen

2/1

/6 syöttöä/3 riistoa

Hanno Möttölä

8/5

/3 torjuntaa

Petri Virtanen

5/1

Teemu Rannikko

7/2

/3 riistoa

Suomen heittoprosentit: 1P 78,6 % (22/28), 2P 45,9 % (17/37), 3P 42,9 % (9/21). Joukkueet kohtaavat toistamiseen maanantaina 6.9. Töölön Kisahallissa klo 18:30 alkaen.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia