Kouvot voitti kevään finaaliuusinnan

10.10.2004 Sparliigan viime kevään finalistit Kouvolan Kouvot ja Namika Lahti aloittivat uuden kauden siihen mihin keväällä jäivät eli keskinäisellä kohtaamisellaan Kouvolassa. Kouvot voitti keväällä mestaruuden ja vei nytkin sarja-avauksesta pisteet 92-81 (42-39) tuloksella.

Voitto oli Kouvoille tärkeä myös henkisesti, kun joukkue koki kuluneella viikolla kovan menetyksen pelinrakentaja Jukka Toijalan jouduttua useaksi kuukaudeksi sairaslistalle lonkkamurtuman vuoksi. Toijalan töitä pelinrakentajana hoiteli Namikaa vastaan Anssi Kinnaslampi sekä häntä tuurannut Juho Kailio.

Kouvot hallitsi peliä alusta asti, vaikka vieraat käväisivät kolmannella jaksolla täpärässä johdossa.

Kouvot osui kotikoreihinsa paremmin upottamalla muun muassa yhdeksän kolmen pisteen koria 50 prosentin tarkkuudella. Amerikkalainen Jermaine Dearman nousi 23 pisteellään voittajien tehokkaimmaksi. Kinnaslampi heitti pelinrakentelun ohessa 18 pistettä.

Amerikkalaiset Mario Woodson ja Monte Cummings yrittivät pitää vierasjoukkuetta Kouvojen tahdissa. Woodson keräsi 20 pistettä ja johti 15 levypallollaan lahtelaiset niukkaan levypallovoittoon. Cummings heitti 18 pistettä.

Aura Basketille historiallinen voitto

Turkulainen Aura Basket aloitti taipaleensa Sparliigassa voitokkaasti, kun viime vuonna perustettu seura kukisti kotonaan tasaisessa kamppailussa espoolaisen Hongan 76-72 (36-43).

Honka hallitsi nopealla pelillään kahta ensimmäistä jaksoa, mutta kolmannella jaksolla turkulaiset saivat pysäytetyksi vieraiden nopeat hyökkäykset ja pakottivat Hongan hakemaan ratkaisua kaukoheitoilla. Kun heitot eivät uponneet, Aura Basket pääsi omilla onnistumisillaan kääntämään

tilanteen edukseen. Kotijoukkue kasvatti johtonsa suurimmillaan kymmeneen pisteeseen, jonka jälkeen Honka ei enää johdossa käynytkään, vaikka pusersi lopullisen eron vain neljään pisteeseen.

Aura Basketin tehokkain oli amerikkalainen korinaluspeluri Boakai Lalugba, joka murjoi 26 pistettä. Juha Sten johdatti kotijoukkueen nousua loppujaksoilla tehtyään 18 pistettä.

Hongasta nousi Tuomas Iisalo parhaaksi korintekijäksi 15 pisteellään. Kolmen pelin koeajalla Hongassa oleva amerikkalainen takamies David Bunts pelasi 17 minuuttia ja teki viisi pistettä.

Porvooseen kierroksen ainoa vierasvoitto

Porvoon Tarmo otti Sparliigan avauskierroksen ainoan vierasvoiton lyötyään Pyrbasketin Tampereella 77-84 (48-42).

Voittajien tehosta vastasivat aloitusviisikon miehet ja lähes koko pelin kentällä puurtaneet Petri Virtanen, Clifton Jones, Mark Sweet ja Daryl Greene. Virtanen rakensi Tarmon peliä ja heitti siinä ohessa neljä kolmosta sekä yhteensä 20 pistettä. Amerikkalainen Jones upotti lähempää 19 pistettä, britti Sweet haali 17 pisteen lisäksi 15 levypalloa ja Greene kasasi 16 pinnaa.

Pyrbasket jäi liiaksi 31 pistettä kovalla osumatarkkuudella heittäneen amerikkalaislaitahyökkääjä Lamon Turnerin varaan.

Kuismalla voitokas paluu

Kokenut maajoukkuemies ja ulkomaan kenttiä kolunnut Martti Kuisma palasi voitokkaasti kotimaisille sarjaparketille, kun hänen vahvistamansa Vantaan Pussihukat otti 92-84 (48-40) kotivoiton Joensuun Katajasta. Kuisma heitti 31 peliminuuttinsa aikana 15 pistettä ja muun muassa kaksi bravuurikolmostaan.

Pussihukkien pistekunkuksi kohosi kuitenkin tuttu amerikkalaissentteri Philip Hickey 25 pisteellään. Voittajilta löytyi täysi viisikko kaksinumeroiset koripisteet tehneitä pelureita, kun Elias Kajander heitti 14, Kimi Klinberg 12 ja Roope Suonio 10 pistettä.

Joensuulaisten pistetehtailu keskittyi enemmän kahden miehen käsiin, kun amerikkalainen takamies Llewellyn Smalley nakutti peräti 34 pistettä ja Sami Laaksonen lähempää 19.

Korihait piti Vilppaan takanaan

Uudenkaupungin Korihait otti avausvoittonsa kotona Pohitullin hallissa, jossa Salon Vilpas taipui 93-81 (39-36).

Vilpas jaksoi pyristellä kolme jaksoa lähes isäntien tahdissa, mutta viimeisellä neljänneksellä Korihait kasvatti viimeisen tauon kolmen pisteen johtonsa lopulta kahteentoista.

Korihait ratkoi tasaisesti, kun saksalainen EU-vahvistus Robin Grey heitti 23 pistettä, takamies Mikko Jalonen 20 ja amerikkalainen Dondrell Whitmore 19.

Vilppaan tehoja söi maajoukkuemies Jukka Katajan poissaolo nilkkavamman vuoksi. Vastikään joukkueeseen liittynyt amerikkalainen pelinrakentaja Tim Kisner heitti kovat pistelukemat 29, mutta hän ei saanut muilta tarpeeksi apuja. Saksalainen Philip Dejworek teki 18 ja sairaslistalta tervehtynyt nigerialaissentteri Chukwuma Neboh 15 pistettä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia