Lee ja Kotti kentän kermaa voitto-otteluissa

16.1.2011 Gerald Lee jr.:n Snaidero Udine palasi Italian kakkosliiga LegaDuen jaetulle kärkipaikalle päihitettyään Barcellonan 73-67 (40-26) Leen 18 pisteen tahdittamana. Tuukka Kotti latoi puolestaan 16 pistettä, kun Naturhouse Ferrara nousi LegaDuen pudotuspelikantaan nipistämällä Imolasta 77-86 (32-35)-voiton.

Gerald Lee jr.:n Udine näytti Barcellonalle kaapin paikan sunnuntaina.

Tuukka Kotti iski kaksi maukasta donkkia 16 pisteensä lomaan Imolassa. Kuvat: Ville Vuorinen ja Tomi Kaminen.

Snaidero Udine lähti sunnuntain peliin revanssi mielessään, sillä Barcellona oli murskannut Udinen kauden avausottelussa. Sunnuntain ottelun avausjaksolla Barcellona olikin pelkkä vastaantulija, kun Udine puolusti koko kentän prässillään vierailleen jatkuvia pallonmenetyksiä ja johti avausjakson lopussa jo numeroissa 27-7. Vaikka Barcellona onnistui kuromaan lopullisen piste-eron kuuteen, ei todellista kamppailua voitosta päässyt enää syntymään.

Kentän tehomies oli Udinen suomalaissentteri Gerald Lee jr., joka latoi huipputarkkuuksin 29 minuutissa 18 pistettä (kakkoset 7/11, vapaaheitot 4/6), joista suurimman osan ensimmäisellä puoliajalla. Lisäksi Lee kauhoi kahdeksan levypalloa, riisti pallon kahdesti sekä menetti pallon kolmasti. Myös Leen +/- -lukema, +17, oli joukkueensa ylivoimaisesti paras.

Leen lisäksi Barcellonan kaadossa kunnostautuivat Donte Mathis (16/5/6 syöttöä/5 riistoa), Clint Harrison (15/5/5 riistoa) sekä Jason Williams (14/6). Barcellonan parhaasta iltapuhteesta vastasivat Ryan Bucci (14/6) ja Joe Crispin (11/1/7 syöttöä).

Udine nousi voitollaan LegaDuen jaetulle ykkössijalle Venetsian kanssa. Joukkueet ovat voittaneet 13 ja hävinneet kolme ottelua. Lee on viimeistellyt viimeisen kymmenen ottelun keskiarvoikseen 16,2 pistettä ja 5,8 levypalloa ottelua kohden.

Kotin Ferrara pudotuspeliviivan tuntumaan

 

Tuukka Kotin Naturhouse Ferrara jatkoi tasaista nousuaan LegaDuen pudotuspelikamppailuun päihittämällä sunnuntain ottelussa Aget Imolan vieraskentällä pistein 77-86 (32-35).

Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannella jaksolla, jonka Ferrara vei pistein 26-16. Päätösjaksolla Imola ei päässyt enää seitsemää pistettä lähemmäksi.

Viime kaudella Korisliigan arvokkaimpana pelaajana palkittu Kotti kuului vierasvoiton kärkinimiin pussittamalla 31 minuutissa 16 pistettä (kakkoset 7/11, vapaaheitot 2/4), kauhomalla viisi levypalloa ja riistämällä pallon kerran. Kotin lisäksi Ryan Hoover (19/0/5 syöttöä) ja Klaudio Ndoja (19/7/5 riistoa) pelasivat vahvat minuutit Ferraralle.

Imola eli täysin huippukaksikkonsa varassa. Entinen NBA-laituri Ndudi Ebi (27/13) sekä kokenut takamies Trent Whiting (20/11/3 syöttöä/3 riistoa) pysyivät tosin hyvin Ferraran puolustuksen kurimuksessa ratkaisevalla kolmannella jaksolla.

Ferrara jatkaa pudotuspelipaikan metsästystä LegaDuen 10. sijalta voitettuaan 16 ottelustaan seitsemän.

Henkilöt

 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

Näytä lisää vastaavia