ToPo ja Kataja taistelevat cupin herruudesta

20.1.2011 20:18 Miesten Suomen cup huipentuu lauantaina, kun viime kevään liigakakkonen Torpan Pojat isännöi Joensuun Katajaa Töölön Kisahallissa pelattavassa finaalissa. Molemmat joukkueet ovat kärsineet viime vuosina kirveleviä finaalitappioita, mutta toinen joukkueista saa lauantai-iltana balsamia haavoilleen.

Mikko Koivisto ja ToPo tietävät lauantaisen cup-finaalivastustajan Katajan vaarallisuuden.

Katajan Petri Virtanen kertoo viihtyvänsä finaaliestraadina toimivan Töölön Kisahallin parketilla.

Hanno Möttölän paluun myötä ToPolla on kokoa ja kokemusta huomattavasti enemmän kuin syyskaudella.

ToPon ja Katajan edellinen kohtaaminen Kisahallissa (7.1.) päättyi Sami Lehtorannan johtaman Katajan kahden pisteen voittoon.

ToPon joukkueessa ei ole yhtään cup-mestaria - Katajan riveissä mestareita löytyy muutama. Katajan historian ainoata cup-mestaruutta oli vuonna 2002 voittamassa joensuulaisten nykyinen valmentaja Jukka Toijala (kuvassa). Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo & Kai Kilappa & Tuomo Kuusisto.

Joensuun Kataja on kuulunut kauden aikana tuttuun tapaan Korisliigan kärkikolmikkoon ja majailee paraikaa kolmannella sijalla voitettuaan 29 ottelustaan 19. Pitkäaikainen Kataja-ikoni Petri Virtasen, 30, mukaan Kataja-leirissä ollaan tyytyväisiä hyvästä alkukaudesta, mutta samalla joukkue ymmärtää, että petraamisen varaa löytyy.

- Aika lailla on odotuksien mukaan menty, kouluarvosanana antaisin tälle kaudelle hyvä miinus tai tyydyttävä plus. Paljon on vielä töitä tehtävänä ennen kuin saadaan Pantteri-patsasta nostella, mutta hiljaa hyvä tulee.

Pelikausi 2009-10 päättyi Joensuun Katajan osalta ennen aikojaan, kun ryhmä tipahti pudotuspelien avauskierroksella Kouvolan Kouvoja vastaan. Sittemmin joukkue on uudistunut melkoisesti. Virtasen, Sami Lehtorannan ja Juho Nenosen ympärille rakennettu kotimainen runko vahvistui Antti Kanervolla ja Juha Stenillä, ulkomaalaisvahvistukset vaihtuivat ja Kouvoista saapunut Jukka Toijala korvasi Pekka Salmisen penkin päädyssä.

Viimeisimpänä vahvistuksena Katajaan on liittynyt kaksi kautta sitten Suomen mestaruutta Namika Lahden paidassa juhlinut yleispelaaja ja heittokone Jason Conley, joka on ehtinyt edustaa joensuulaisjoukkuetta kolmen ottelun verran. Conley toipuu paraikaa akillesjännevammasta, mutta on silti tuonut lisävaihteen joukkueensa peliin.

- Jasonilta kestää varmasti aikansa päästä mukaan joukkueen rytmiin ja parhaaseen kuntoon. Hänestä on kuitenkin ollut jo tähän asti meille iloa, ja mitä pidemmälle kevät menee, sen enemmän meiltä on lupa häneltä odottaa, Virtanen tuumii.

Suomen cupin finaalissa vastaan asettuvaa ToPoa Virtanen arvioi kovaksi vastukseksi. Katajalla on takanaan jo kaksi vierailua Töölön Kisahalliin kauden aikana, joista viimeisin päättyi kaksi viikkoa sitten joensuulaisten kahden pisteen vierasvoittoon.

- ToPo on kova joukkue. He yrittävät puolustuksellaan rikkoa vastustajansa kuviopelin ja etenkin nyt Hanno Möttölän paluun jälkeen heillä on enemmän voimaa korin alla kuin alkukaudesta.

Joensuun Kataja juhli vuonna 2002 Suomen cupin mestaruutta, mutta on sen jälkeen kärsinyt kirveleviä tappioita niin SM-finaaleissa (2003, 2006, 2009) kuin cupin finaalissakin (2005). Edellisen kerran cupin kultaa Lappeenrannan NMKY:n riveissä joulukuussa 2007 juhlinut Virtanen luottaa siihen, että Kataja pystyy lauantaina palaamaan kultakantaan lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen.

- Avain on se, että päästään pelaamaan omaa peliämme ja pidetään päät kylmänä ToPon puolustuksessa. Mitä huolellisempaa ja organisoidumpaa korista pelataan, sen vahvempia me olemme. Kisahalli on henkilökohtaisesti minulle yksi tämän maan suosikkisaleista, ja me olemme osoittaneet pystyvämme voittamaan siellä jo aiemmin. 

Koivisto metsästää ensimmäistä kultaa

Viiden ottelun mittaisen finaalisarjan Tampereen Pyrintöä vastaan viime keväänä tahkonneen helsinkiläisen ToPon kausi on alkanut viimeisen kuukauden aikana käytännössä alusta. Lähes koko syyskauden liigan pienimpiin joukkueisiin kuulunut ToPo vahvistui joulukuun alussa kaksimetrisellä LaVell Blanchardilla, joka sai tammikuun alussa rinnalleen syyskuisesta akillesjänneleikkauksesta toipuneen Möttölän. ToPon maajoukkuetakamiehen Mikko Koiviston, 23, mukaan Blanchard ja Möttölä ovat tuoneet helsinkiläisjoukkueen peliin uusia ulottuvuuksia, mutta samalla kaksikon sisäänajo on yhä kesken.

- Kieltämättä nyt pelataan hyvin erilaista korista verrattuna syyskauteen, jolloin vedimme aika pienikokoisella rotaatiolla, Koivisto arvioi.

- Möttölä ja Blanchard ovat molemmat kovan luokan pelaajia, joiden mukaantulo helpottaa ilman muuta jokaisen pelaamista. Kuitenkin kestää aina hetken, että joukkue löytää rytminsä, kun uusia pelaajia tulee mukaan kesken kauden.

Lauantaisen cup-finaalivastustaja Joensuun Katajan Koivisto uskoo sopivan ToPon pelityyliin hyvin.

- Kataja on kova joukkue, siellä ei ole ratkaisupelaajista puutetta ja uusi jenkki on ajettu hyvin sisään. Minun mielestäni me matchataan kuitenkin hyvin niitä vastaan. Tiedämme, että Kataja pelaa kurinalaista joukkuekorista, ja jokainen pelaaja ToPon kokoonpanossa ymmärtää, ettei puolustuksen saa antaa notkahtaa hetkeksikään.

Katajan tavoin ToPolla on viimeisen parin vuoden aikana ollut epäonnea finaaleissa: viime kevään hopean lisäksi joukkue haki hopeaa joulukuun 2008 cup-finaalista. ToPon tämän hetken kokoonpanosta yksikään pelaaja ei ole vielä saalistanut kultamitalia palkintokaappiinsa Korisliigasta eikä Suomen cupista.

- Totta kai lauantainen on iso matsi sekä kaikille pelaajille että koko organisaatioksi. Itse en ole oikeastaan voittanut urallani mitään sitten jenkeissä pelattujen high school -vuosien. Toivottavasti finaalista tulee tapahtuma, joka jää mieleen sekä faneille että ToPolle. 

Miesten cup-finaalin tärpit

... ToPo ja Kataja ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolme kertaa. ToPo päihitti Katajan 29. syyskuuta Kisahallissa 97-65 (49-31) Timo Heinosen (27/6) ja Tero Laitisen (15/6/2 blokkia) huippupelin turvin, ja Kataja vastasi huutoon kurittamalla ToPoa 17.11. Joensuun Areenalla pistein 95-72 (44-31) Antti Kanervon (20/3/3 riistoa), Jared Newsonin (19/14) ja Petri Virtasen (11/3/12 syöttöä/3 riistoa) tahdittamana. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi 7. tammikuuta Kisahallissa Katajan 90-92 (46-54)-voittoon Darren Fellsin (21/3/3 riistoa), Jared Newsonin (20/7) ja Petri Virtasen (19/5) kunnostauduttua.

... Joensuun Kataja kuuluu monessa eri tilastokategoriassa Korisliigan eliittiin. Joensuulaiset ovat liigan toiseksi parhaita niin kahden pisteen (55,2%) kuin kolmen pisteen (36,2%) heittojen onnistumisprosentissa, kolmanneksi paras puolustusjoukkue (77,1 päästettyä pistettä/ottelu) sekä paras syöttöjen ja menetysten välisessä suhteessa (0,93 syöttöä menetystä kohden). Vastapainoksi Kataja on liigan kolmanneksi huonoin vapaaheittojoukkue (68,3%) ja toiseksi huonoin levypallojoukkue (35,6/ottelu).

... ToPo kuuluu liigan kärkiviisikkoon useassa tilastokategoriassa: viides levypalloissa (37,7/ottelu), viides kolmen pisteen onnistumisprosentissa (34,3%), neljäs vapaaheittoprosentissa (74,3%) ja kolmas kohdistuneissa virheissä (20,2). Toisaalta ToPo jakaa kaikista liigan joukkueista vähiten korisyöttöjä menetyksiä kohden (0,60) ja on tuskaillut tammikuussa puolustuspelinsä kanssa päästämällä koriinsa 92,2 pistettä ottelua kohden.

... Lauantaisen finaalin pelaajista kolme on juhlinut aiemmin Suomen cupin mestaruutta. Katajan Petri Virtanen ja Juha Sten kalastivat cupin kultaa joulukuussa 2007 Lappeenrannan NMKY:n paidassa, kun LrNMKY kukisti Vantaan Energia Areenalla pelatussa finaalissa Kouvot pistein 74-56, saman joukkueen Sami Lehtoranta puolestaan tuuletteli cupin mestaruutta vuonna 2000, jolloin hänen edustamansa Namika Lahti pieksi Tampereen Pyrinnön 96-75.

... ToPo on juhlinut cupin kultaa aiemmin neljästi (1980, 1992, 1996, 1997). Viimeksi Helsingissä juhlittiin cupin mestaruutta 1997, jolloin cup-finaalissa kaatui Kouvot pistein 71-67. Tuolloin Aaron McCarthyn valmentamassa ToPossa pelasivat mm. Suomi-koriksen kaikkien aikojen legendoihin kuuluvat Kari-Pekka Klinga, Greg Joyner, Pekka Markkanen ja Sakari Pehkonen sekä huippuvahvistukset Kurk Lee ja James Gatewood.

... Kataja on voittanut seurahistoriansa ainoan cupin mestaruuden vuonna 2002, jolloin joukkue päihitti finaalissa Salon Vilppaan 102-76. Katajan liigajoukkueen johtaviin tähtiin kuului tuolla kaudella joukkueen nykyinen päävalmentaja Jukka Toijala. Toijala on juhlinut cupia lisäksi vuonna 1998, jolloin hän edusti Kouvolan Kouvoja.

... ToPo on pelannut edellisen kerran cupin finaalissa joulukuussa 2008, jolloin se hävisi Lappeenrannan NMKY:lle 83-98. Kataja pelasi edellisen kerran cupin mestaruudesta 2005, mutta hävisi finaalissa Lappeenrannan NMKY:lle 58-88.

Miesten Suomen cup -finaali ToPo-Kataja Töölön Kisahallissa lauantaina 22.1. klo 16. URHOtv näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Lue myös artikkelit

 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia