Kataja cupin mestariksi yhdeksän vuoden tauon jälkeen

22.1.2011 Joensuun Kataja taisteli tiensä Suomen cupin mestariksi yhdeksän vuoden tauon jälkeen kukistamalla Torpan Pojat lauantaina Töölön Kisahallissa 88-95 (51-43). Kataja oli ottelun avauspuoliskolla pahimmillaan 13 pisteen tappioasemassa, mutta piti hermonsa ja nousi kori kerrallaan taisteluun mukaan. Päätösjakson alussa Kataja karkasi parhaimmillaan kymmenen pisteen johtoon, eikä ToPo pystynyt enää kirimään eroa umpeen.

Kataja-kippari Juha Sten sai kunnian nostaa cup-kannun joensuulaisten mestaruuden kunniaksi.

Katajan lauantainen voittotanssi päätti pitkän himmeämpien mitalien sarjan.

Juhlahumu maistui maukkaimmin pitkään Katajassa ilman kultaa huhkineille Petri Virtaselle (edessä) ja Sami Lehtorannalle (takana).

Katajalle Suomen cupin voitto on seuran historian toinen.

Yksi cup-finaalin hahmoista oli korkealta ja kovaa palloa koriin takonut Katajan Jared Newson.

ToPon parhaimmistoon lukeutui 17 pistettä heittänyt toisen polven koripalloilija Michael Pounds. Kuvat: Matti Koskinen & Tytti Nuoramo.

Voittonsa myötä Kataja katkaisi pitkän hopea- ja pronssimitaliputkensa. Vuoden 2002 cupin mestaruuden jälkeen Kataja on päättänyt kolme kautta (2003, 2006, 2009) SM-hopeaan, kolme kautta (2002, 2005, 2007) SM-pronssiin sekä yhden cupin finaalin (2005) hopeaan. Mestaruudesta nauttivat äänekkään vieraskatsomon edessä erityisen makeasti Sami Lehtoranta ja Petri Virtanen, jotka ovat uurastaneet pitkään Joensuussa ilman kultaisia mitaleita.

- Sami tuli halaamaan minua heti mestaruuden ratkettua ja huusi, että "vihdoinkin!", se varmaan kuvaa kaiken, hymyili Virtanen (10/5/4 syöttöä) cupin kultamitali kaulassaan.

Ottelun toisella jaksolla Kataja näytti jäävän pahasti kotijoukkueen jalkoihin. Helsinkiläispuolustus piti Katajan kotimaiset tehomiehet Virtasen, Sami Lehtorannan ja Juha Stenin kurissa, ja toisessa kenttäpäädyssä ToPo nautiskeli hyvässä heitossa olleen Hanno Möttölän johdolla parhaimmillaan 13 pisteen johtoon. Kataja kuitenkin nousi sillasta Jared Newsonin ja Antti Kanervon kovilla ratkaisuilla.

Tauon jälkeen kentälle saapui sisuuntunut Kataja. ToPo pysytteli johtoasemassa LaVell Blancherdin koreilla, mutta Kataja onnistui puolustamaan avauspuoliskolla tuhojaan tehneet ToPo-runkopelaajat ahtaalle tai pallottomiksi. Päätösjakson alkajaisiksi Kataja sai hengen päälle ja rynni Newsonin kovien korien johdattamana runsaan kahden minuutin jakson 10-0. Kataja pysyttelikin koko päätösjakson johtoasemassa, vaikka ennakkoluulottomasti pelannut Michael Pounds onnistuikin ajoittain hajottamaan läpiajoillaan Katajan tiivistä joukkuepuolustusta.

- Tauolla todettiin kavereiden kanssa pukukopissa, että me ollaan pelattu aika huonoa koripalloa tähän asti, eikä tarvita ihmeitä, että päästään takaisin johtoon. Aloimme kurinalaisesti toteuttaa omaa pelisuunnitelmaamme ja hyvä tuli, Virtanen summasi.

Kypsää koripalloa

Ensimmäistä kauttaan Joensuun Katajaa valmentava Jukka Toijala luonnehti omiensa esitystä kypsäksi. Toisen jakson mustia hetkiä lukuun ottamatta Kataja toteutti pelisuunnitelmaansa oppikirjaesimerkin mukaan.

- Toinen puoliaika oli kypsintä koripalloa, mitä olemme pelanneet tällä kaudella. Haimme kylmän viileästi niitä matchupeja, missä pärjäsimme parhaiten, ja pojat pääsivät hurmostilaan. Kanervo heitti pari sellaista heittoa, mitkä voivat mennä sisään vain silloin, kun on täydellinen fiilis päällä, jakoi Toijala kiitosta omilleen.

Toisella jaksolla Katajalla oli suuria ongelmia hyökätä joukkueena. Heittojaan tappavalla varmuudella upottanut Kanervo (19/2) sekä huippuottelun pelannut Jared Newson (28/13) nostivat kuitenkin hartiavoimin joukkueensa epätoivoisen näköisestä tilanteesta.

- Kun Newson donkkasi meidät toisen jakson alussa 21-24-johtoon, meille tuli pieni innostumisen puuska ja sen seurauksena karmea määrä menetyksiä ja taktisia virheitä puolustuspäässä. Onneksi saatiin ToPon karkumatka pysäytettyä 13 pisteeseen, koska ottelu olisi voinut ratketa siihen, huoahti Toijala.

195-senttinen, 26-vuotias Newson oli joukkueensa terävin pelaaja. Sen lisäksi, että Newson upotti 28 pistettään erinomaisin tarkkuuksin (kakkoset 9/16, kolmoset 3/3, vapaaheitot 1/1), hän tuntui viimeistelevän hyppyheittonsa ja donkkinsa aina joukkueensa niitä eniten kaivatessa. Lisäksi Newsonin 13 levypalloon mahtuu kolme hyökkäyslevypalloa, joiden jälkitilanteista Kataja onnistui korinteossa.

- Aivan loistava peli Jaredilta, hän teki hurjan määrän töitä ja todella halusi voittaa, kiitti joukkuetoverinsa tavoin hyvällä prosentilla (kakkoset 2/5, kolmoset 3/6, vapaaheitot 6/7) heittonsa säkittänyt Kanervo.

Newsonin ja Kanervon lisäksi Katajan ratkaisijoiden kaartiin kuuluivat Darren Fells (17/3), Sami Lehtoranta (16/5) ja Petri Virtanen. Avauspuoliskolla nollille jäänyt Virtanen upotti toisella puoliajalla tukun hurmosheittoja, Lehtoranta nakutti tukun tärkeitä koreja ylivoimahyökkäyksistä ja Fells kalasti yhtenään virheitä ToPon isoa kalustoa vastaan. Kauden aikana vapaaheittonsa vain 64,1% tarkkuudella upottanut Fells oli lauantaina pomminvarma viivalta: 12 yritystä, 10 sisään.

ToPon puhti loppui

ToPo-leirissä ilmeet olivat kärsityn finaalitappion jälkeen totisia. Pelin kulminaatiopiste nähtiin kolmannen jakson kolmen viimeisen minuutin ja päätösjakson viiden ensimmäisen minuutin aikana. Kataja vei kymmenen minuutin jakson 27-11 samalla, kun ToPolla oli vaikeuksia saada edes kohtuullisia heittopaikkoja joensuulaispuolustuksen siimeksestä. Katajan joukkuepuolustuksen kovuuden koki muiden muassa Hanno Möttölä, joka ei tehnyt yhtään pelitilannekoria toisella puoliajalla.

- Meillä on ollut viimeiset pari viikkoa hyviä 20-minuuttisia, mutta hyvää 40-minuuttista ei olla vieläkään saatu kasaan. Toinen puoliaika oli aika tuskaista yksinyrittämistä. Itse tein ratkaisuvaiheissa muutaman puolustusvirheen ihan omaa väsymystäni, moitti Möttölä (19/7) itseään.

ToPon päävalmentaja Maikel Lopez kiitti omiaan yritteliäisyydestä. Vaikka Kataja kävi parhaimmillaan 11 pisteen johdossa, ToPo piinasi joensuulaisia päätösminuutille asti.

- Me taistelimme aivan loppuun asti. Joissain asioissa jäimme Katajan jalkoihin kolmannella ja neljännellä jaksolla, mutta emme antaneet periksi, vaan pelasimme yritteliästä ToPo-koripalloa. Katajalle kaikki kunnia: he olivat meitä huolellisempia pelin pienten yksityiskohtien toteuttamisessa, Lopez summasi.

ToPo lähti otteluun hankalista lähtökohdista, sillä joukkue on kärsinyt viime viikkoina loukkaantumisista. Pitkään sivussa olleen Antti Niskasen lisäksi LaVell Blanchard, Michael Pounds ja Eero Lehtinen olivat sivussa ToPon edellisessä ottelussa. Erityisen vaikeaa liikkuminen oli Blanchardilla (20/7), joka ontui jalkaansa pahan näköisesti.

- LaVell ei ole parhaassa kunnossaan, mutta hän on taistelija. Jos pelaaja vakuuttaa minulle moneen otteeseen haluavansa pelata, en voi kieltää sitä häneltä, totesi Lopez.

Blanchard, Möttölä ja Pounds upottivat kolmeen pekkaan 56 pistettä. Katajan joukkuepuolustus onnistui pitämään ToPon tehopelaajista Mikko Koiviston (3/1), Timo Heinosen (7/5) ja Frank Richardsin (8/2) vaatimattomissa tehoissa.

Korisliiga jatkuu Katajan osalta perjantaina 28. tammikuuta, jolloin joukkue matkustaa KTP:n vieraaksi. ToPo puolestaan kohtaa UU-Korihait Uudessakaupungissa lauantaina 29. tammikuuta.

Lisätiedot: Ottelutilastot 
 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia