19.2.2005 Viime kevään Suomen mestarit Jukka Toijala ja Samu Kaaresvirta ovat solmineet jatkosopimukset Kouvojen kanssa. Kaksikon jatkopestit ovat kaksivuotisia. Ennestään Kouvoilla oli pelikauden 2005-06 kattava sopimus Jani Hiltusen kanssa.
32-vuotias Jukka Toijala ei ole kuluvalla kaudella pelannut vielä otteluakaan. Hän kärsi koko syyskauden reisiluun kaulan sinnikkäästä rasitusmurtumasta. Viime viikkoina Toijala on jo pystynyt harjoittelemaan, mutta Sparliigan kauden avauspeli on saanut ainakin toistaiseksi odottaa itseään.
Kouvoissa peliuransa aloittanut Toijala on jo pitkään ollut seuran keulakuva – siitäkin huolimatta, että mies vietti pari vuotta Joensuussa. Toijalalla on meriittilistallaan kolme Kouvoissa voitettua Suomen mestaruutta ja kaksi Suomen cupin voittoa, jonka lisäksi hänet on kertaalleen valittu SM-sarjan parhaaksi pelaajaksi (vuonna 2002).
Viime kaudella Toijala kirjautti runkosarjassa keskiarvoikseen 12,4 pistettä ja 3,03 koriinjohtanutta syöttöä.
Samu Kaaresvirralle käynnissä oleva kausi on toinen Kouvolassa. Aiemmin hän on edustanut pääsarjatasolla turkulaista Piilosetia sekä Salon Vilpasta. 192-senttinen Kaaresvirta on tällä kaudella ollut vakionimi Kouvojen aloitusviiisikossa. Ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen hän tehtaillut 9,9 pistettä ja ottanut 3,3 levypalloa.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.