Espoon Hongan päävalmentaja Pavicevic pitää sapattivuoden

12.8.2009 Espoon Hongan viisi kertaa koripallon Suomen mestariksi luotsannut Mihailo Pavicevic, 51, on päättänyt pitää sapattivuoden valmennuksesta.

Mihailo Pavicevic on johdattanut Hongan viiteen Suomen mestaruuteen, tässä tyylinäyte keväältä 2008.

Pavicevic viettää pelikaudella 2009/10 sapattivapaata koripallosta. Kuvat: Tuomas Venhola.

- Tämä oli vaikea, kenties yksi kaikkein vaikeimmista ratkaisuistani. Olen surullinen ja se särkee sydäntäni, mutta jokainen valmentaja tarvitsee joskus lepotauon. Minulla oli sellainen vahva tunne, että sen aika on nyt. Uskon, että tämä on tässä tilanteessa oikea ratkaisu puolin ja toisin, kertoi montenegrolaisvalmentaja liikuttuneena.

Honkaa viimeiset yhdeksän kautta valmentanut Pavicevic ja seuran toimitusjohtaja Mika Sohlberg kävivät keskiviikkona hyvässä hengessä pitkän keskustelun asiasta.

- Tiistaina Suomeen palannut Pavicevic kertoi, että hän ei pysty antamaan sataprosenttista panosta Hongan valmennukseen. Kaikesta kuvastui, että hän on miettinyt ratkaisuaan perinpohjaisesti ja tuota päätöstä pitää kunnioittaa. Pavicevic saa nyt pitkästä aikaa olla kotimaassaan yhdessä tyttäriensä kanssa, toteaa Sohlberg.

Pavicevic solmi keväällä 2008 Hongan kanssa 2+2 vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

- Sovimme Pavicevicin kanssa, että hän pääsee irtautumaan sopimuksesta. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että välimme olisivat erkanemassa. Kyse on nimenomaan hänen haluamastaan sapattivuodesta, korostaa Sohlberg.

Honka käynnisti joukkueharjoitukset viime maanantaina Jussi Syrjäsen valmennuksessa. Harjoituksissa on mukana myös kaksi näyttöjä antavaa amerikkalaispelaajaa.

- Uuden päävalmentajan kartoittaminen alkaa heti, mutta meillä ei ole sittenkään mikään kiire asian kanssa. Syrjänen on pätevä valmentaja, toteaa Sohlberg.

Yhteys Honkaan ei koskaan katkea

Pavicevic pitää Suomea toisena kotimaanaan ja Honkaa toisena perheenään.

- Yhteys Suomeen ja Honkaan ei katkea koskaan. Olen viettänyt Suomessa unohtumattomia aikoja ja saan olla ylpeä siitä kunnioituksesta, jonka olen saavuttanut täällä tekemälläni työllä. Haluan lausua tästä ja monesta muusta asiasta ison kiitoksen kaikille. Mika Sohlbergille ja hänen perheelleen, pelaajilleni, apuvalmentajilleni, seuran organisaatiolle sekä Honka-faneille. He kaikki pysyvät sydämessäni koko ikäni.

Pavicevic tähdentää samalla, että kaikki on mahdollista jälleen sapattivuoden jälkeen.

- Kuten sanoin, tämä ratkaisu on varmasti paikallaan puolin ja toisin. Hongassa tekee hyvää nähdä uusia kasvoja ja kuunnella uuden päävalmentajan ääntä, muotoilee Pavicevic.

Henkilöt

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia