Pesaro kohtaa Euroliigan puolivälierissä hallitsevan mestarin

1.4.2005 Suomalaiskoripalloilijoiden Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama Scavolini Pesaro päätti myöhään torstai-iltana urakkansa Euroliigan jatkosarjassa. Sarjan suurin mestarisuosikki Moskovan TsSKA haki Italiasta 84-66-voiton. Pesaro varmisti paikkansa Euroliigan puolivälierissä jo viikko sitten. Sen vastustajaksi tulee mestaruutta puolustava Tel Aviv Maccabi.

Pesaro oli torstaina lähes mahdottoman tehtävän edessä. Sen piti murskata TsSKA 21 pisteen erolla, jotta olisi noussut venäläisjoukkueen ohi jatkosarjalohkon ykköseksi. Vain tällä tavoin Pesaro olisi välttänyt Tel Avivin kohtaamisen puolivälierissä.

Pesaron loppusijoitus oli lohkossa toinen voittosuhteella 3-3.  

Alku näytti pesarolaisittain hyvältä, kun se onnistui pitämään TsSKA:n pisteittä kolmen minuutin ajan. Kauden ensimmäiset 17 Euroliiga-otteluaan voittanut ja edelleen Venäjän liigassa tappioitta oleva Moskova ryhdistäytyi kuitenkin nopeasti ja vei nimiinsä avausjakson 24-14.

Scavolini-luotsi Marco Crespi huomasi pian joukkueensa tehtävän mahdottomuuden ja peluutti lopulta tasaisesti koko miehistöään TsSKA:n lasketellessa voittoon.  

Hanno Möttölä pelasi ottelussa 17 minuuttia tehden viisi pistettä. TsSKA-puolustus teki Möttölän olon vaikeaksi – 209-senttinen suomalainen sai aikaiseksi viidellä pelitilanneheitolla vain yhden korin. Vapaaheittoviivalta Möttölän käsi kävi tarkemmin (3/4). Möttölä noukki kolme levypalloa, mutta menetti vastapainoksi kolme kertaa pallon.  

Teemu Rannikko pääsi parketille pitkästä aikaa pidemmäksi toviksi. Minuutteja hänelle kertyi 16. Rannikko teki ottelussa yhden korin. Häntä rikottiin kyseisessä tilanteessa, ja bonusvaparikin meni sisään. Sen sijaan Rannikon kaikki viisi kolmosyritystä kolisivat rautoihin. Suomalaispelintekijän saldot olivat kolme pistettä, neljä levyriä, yksi syöttö ja yksi riisto.  

Euroliigan puolivälierät pelataan paras kolmesta –menetelmällä ja 5.-14.4. välisenä aikana. Otteluparien voittajat etenevät sarjan lopputurnaukseen, joka järjestetään Moskovassa 6.-8.5.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

Näytä lisää vastaavia