Lehtoselle kolmivuotinen jatkopesti Katajan kanssa

25.4.2005 Sparliiga-kautensa pronssijuhlaan päättänyt Joensuun Kataja on tehnyt ensimmäisen uuden pelaajasopimuksensa. Pelintekijä Jyri Lehtonen jatkaa seurassa peräti kolmen seuraavan kauden ajan.

Lehtonen liittyi Katajan pelaajaryhmään viime syksynä sarjan jo käynnistyttyä. Kauteen mahtui paha nilkkavamma, joka piti miehen sivussa kahdeksasta ottelusta. Lehtosen johdolla Kataja kuitenkin nousi runkosarjan päätteeksi pudotuspeleihin ja lopulta SM-mitaleille saakka. Kataja oli pudotuspeleissä ainoa joukkue, joka onnistui aiheuttamaan tappion mestaruuden lauantaina varmistaneelle Lappeenrannan NMKY:lle. 

Urallaan 77 maaottelua pelanneen Lehtosen kausi oli kaikkiaan vakuuttava. Runkosarjassa hänen keskiarvonsa olivat 23 ottelussa 14,9 pistettä, 4,0 levypalloa, 6,26 syöttöä ja 1,83 riistoa. Pudotuspeleissä vastaavat lukemat olivat 16,7 pistettä, 5,1 levyriä, 5,11 syöttöä ja 1,56 riistoa.

31-vuotias Lehtonen on pelannut kymmenen viime vuoden aikana niin Ranskassa, Saksassa kuin Espanjassakin ammattilaisena. Lehtonen katsoo, että pidempien ulkomaanpestien aika on ohi, vaikkei suljekaan pois mahdollisuutta piipahtaa SM-kauden päätteeksi jonkin toisen maan sarjassa. Tälle keväälle Lehtosella ei kyseisiä suunnitelmia ole.  

- Minulla on nyt kolme vuotta aikaa miettiä, mitä haluan myöhemmin tehdä. Tällä hetkellä haluan pelata tosissani, kertoi Lehtonen.

Katajan joukkueenjohtaja Jukka Törmälä lupaa lisää nimiä ensi kauden joukkueeseen lähiviikkoina.

- Seura on ollut Jyriin erittäin tyytyväinen ja halusimmekin aloittaa neuvottelut juuri hänen kanssaan. Tärkeimmästä päästä.

Tällä hetkellä Katajalla on sopimukset ensi kaudesta Lehtosen lisäksi päävalmentaja Timo Heinosen ja Ville Vesalan kanssa. Törmälän mukaan Kataja hakee vielä 2-3 maajoukkuetason pelaajaa, kahta amerikkalaista ja mahdollisesti yhtä EU-vahvistusta. Päättyneen kauden ryhmästä rinkiin on Vesalan lisäksi jäämässä 1-2 pelaajaa. Omista junioreista nostetaan edustusjoukkuerinkiin 1-2 pelaajaa.
 
- Tavoitteemme on koota joukkueen runko ammattilaisista. Toisaalta emme ole unohtaneet kytkentää opiskeluympyröihin, minkä suhteen pyrimme luonnollisesti olemaan hereillä myöskin. Tämä ei kuitenkaan ole enää päätavoitteemme pelaajahankintojen suhteen, Törmälä selventää.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia