10.5.2005 Sveitsissä ”triplamestaruutta” jahtaava Martigny-Ovronnaz on tukalassa tilanteessa liigafinaaleissa. Suomalaislaituri Michaela Mouan edustama joukkue on kärsinyt tappiot kahdessa ensimmäisessä finaalissa. Mestaruus on katkolla Troistorrentsille tulevana viikonloppuna.
Martigny-Ovronnaz hävisi avausfinaalin kotikentällään lukemin 74-82. Toisen loppuottelun Troistorrents vei nimiinsä kotonaan 73-69.
180-senttinen Moua on ollut joukkueensa kantava voima molemmissa finaaleissa. Ensimmäisessä kohtaamisessa hän pussitti 14 pistettä, vei kuusi levypalloa ja antoi kolme koriinjohtanutta syöttöä. Toisessa finaalissa syntyi ”tupla-tupla”, 22 pistettä ja kymmenen levyriä. Lisäksi Mouan tilille kirjattiin neljä syöttöä ja kaksi riistoa. Moua on ahertanut molemmissa otteluissa täydet 40 minuuttia.
Troistorrents onnistui erityisesti toisessa finaalissa tukahduttamaan Mouan joukkuetoveri Dagmar Tuckovan tehot. Koko kauden korinalustoja dominoinut 193-senttinen Tuckova jäi 11 pisteeseen ja menetti pallon kahdeksan kertaa.
Martigny-Ovronnaz puolustaa finaalisarjassa mestaruutta, jonka se viime kaudella Mouan johtamana saavutti. Kuluvalla kaudella joukkue on ennättänyt lisätä meriittilistalleen Sveitsin liigacupin sekä Sveitsin cupin mestaruudet.
Saksan Bundesliigassa Niina Laaksosen edustama BG Dorsten korjasi potin pronssitaistossa BC Marburgia vastaan. Dorsten hankki jo ensimmäisessä kohtaamisessa ratkaisevan 30 pisteen etulyöntiaseman. Dorsten hävisi toisen osaottelun kotonaan (73-88), mutta sillä ei ollut merkitystä, sillä pronssimitalit ojennettiin joukkueelle yhteistuloksella 176-161.
Niina Laaksonen teki jälkimmäisessä pronssipelissä kymmenen pistettä ja poimi kuusi levypalloa.
Ensimmäistä ammattilaiskauttaan ulkomailla viettänyt 185-senttinen Laaksonen kirjautti koko kauden keskiarvoikseen 13,1 pistettä, 8,7 levypalloa ja 1,2 torjuntaa.
Kevätkaudella Forssasta Espanjan kakkosliigaan siirtyneen Siiri Nuutisen edustama Teneriffa saavutti tavoitteensa ja pysyi maan kakkosliigassa. Teneriffa joutui tosin taistelemaan sarjapaikkansa puolesta karsinnoissa, joissa vastaan asettui Dohindeu Tarrega.
Paras kolmesta –järjestelmällä pelatun karsinnan häviäjä joutui lisäkarsintoihin. Teneriffa piti jalkansa kuivina suoraan kahdessa ottelussa. Se voitti ensimmäisen osaottelun kotonaan 82-70 ja toisen vieraissa 78-68.
188-senttinen Nuutinen oli hurjassa iskussa ensimmäisessä pelissä. Suomalaissentteri nosteli peräti 28 pistettä ja kauhoi 14 levypalloa. Pisteistä 12 syntyi vapaaheittoviivalta, jolta Nuutinen erehtyi vain kerran. Toisessa pelissä Nuutisen tilille merkittiin 24 minuutissa neljä pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Kaikkiaan Nuutinen ehti pelata Espanjassa kuusi ottelua tehtaillen keskiarvoikseen 12,8 pistettä ja 8,0 levypalloa.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.