Antti Papinaho Pussihukkien päävalmentajaksi

16.5.2005 Antti Papinaho valmentaa Vantaan Pussihukkien Sparliigajoukkuetta kaudella 2005–2006 sekä 2006–2007. Sopimus sisältää myös ns. optiokauden 2007–2008.

Papinaho seuraa Tomi Kamista, joka ilmoitti siirtyvänsä toisiin tehtäviin Pussihukkien hopeakauden jälkeen. Kaminen ehti valmentaa Pussihukkien miehiä kolme kautta.

Liikuntatieteen maisteri Papinaho on aikaisemmin toiminut koripallovalmentajana I-divisioonassa Rekolan Urheilijoissa vuosina 2004–2005 ja 2003–2004 ja SM-sarjassa BC Jyväskylässä kaudella 2002–2003 apuvalmentajan rooleissa. Hän suoritti liikuntatieteen opinnot pääaineenaan valmennus ja testausoppi Jyväskylän yliopistossa.

Seuratoiminnan lisäksi Papinaho toimii Pojat-90 maajoukkuevalmentajana ja Mikkolan yhtenäiskoulun liikunnanopettajana Vantaalla.

-    Usean vuoden ajan olen pyrkinyt kehittymään valmentajana ja tavoite on aina ollut päästä jonain päivänä mestaruussarjan valmentajaksi. Nyt tuli mahdollisuus ja otan haasteen vastaan innolla., sanoo Papinaho.

Pussihukkien puheenjohtaja John Simon sanoo, että Papinaho oli ainoa päävalmentajaehdokas, jonka kanssa Pussihukat neuvotteli.

- Meillä on ollut kaksi tosi hyvää päävalmentajaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toinen nosti joukkueen pääsarjaan ja loi vahvan pohjan jatkotoimintaan. Toinen vei joukkueen kaksi kertaa mitaleihin kolmessa vuodessa. Olemme seuranneet Antin toimintaa Rekolassa ja saaneet paljon positiivista palautetta hänestä sekä pelaajilta että Rekolan johdolta. Olemme vakuuttuneet siitä, että Antti pystyy viemään toimintaamme eteenpäin ja vahvistaa seuran roolia nuorten pelaajien kehittäjänä.

 

Pussihukat aloittaa täysipainoisen kesäharjoittelun ensi maanantaina 23.5. Joukkueen kokoonpano julkaistaan ennen Juhannusta.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia