Salinin Olimpijan taival Euroliigassa päättyi

4.3.2011 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan Euroliiga-taival päättyi myöhään torstai-iltana Barcelonassa 76-58 (35-31)-tappioon kotijoukkue FC Barcelonalle. Olimpija jäi jatkolohko F:n jumboksi voitettuaan kuudesta lohkonsa ottelusta vain yhden.

Sasu Salinin ensimmäinen kausi Euroliigassa on paketissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Olimpija kykeni haastamaan hallitsevan Euroliigan mestarin tasaiseen otteluun ensimmäisellä puoliajalla hallinnoimalla levypalloja ja hidastamalla ottelun tempoa. Barcelona saapui kuitenkin tauolta latautuneena ja kasvatti Kosta Perovicin ja Alan Andersonin koreilla neljän pisteen johtonsa kahteentoista.

Olimpija onnistui kuromaan eron vielä kolmeen pisteeseen, 44-41, jonka jälkeen Barcelonan puolustus väsytti slovenialaiset lopullisesti. Vaikka Olimpijan puolustus pysyi korkeatasoisena ottelun loppuun asti, joukkue jäi hyökkäyspäässä täysin kotijoukkueen jalkoihin. Barcelona haki kuudennesta jatkosarjan ottelustaan yhtä monennen voiton ja eteni Euroliigan kahdeksan parhaan joukkoon 76-58 (35-31)-voitollaan.

Tasaisesti tehoja koko miehistöltään saaneen Barcelonan tehokkaimmat olivat Jaka Lakovic (12/0/2 syöttöä), Fran Vazquez (10/3) ja Roger Grimau (8/3/4 syöttöä). Joukkueen kirkkaimmista tähdistä Ricky Rubio askarteli neljä pistettä ja kuusi syöttöä, ja Juan Carlos Navarro pysyi penkillä koko ottelun.

Olimpijasta kunnostautuivat Kenny Gregory (13/7) ja Goran Jagodnik (13/4). Sasu Salin rekisteröi 11 peliminuutissa kolme pistettä (kolmoset 1/3), yhden levypallon, yhden riiston, yhden menetyksen ja yhden virheen.

Barcelonan lisäksi jatkolohko F:sta kahdeksan parhaan joukkoon eteni Maccabi Tel Aviv. Muista lohkoista jatkoon etenivät Caja Laboral (Espanja), Panathinaikos (Kreikka), Real Madrid (Espanja), Montepaschi Siena (Italia), Olympiakos (Kreikka) ja Valencia (Espanja).

Sasu Salin urakoi ensimmäisellä Euroliiga-kaudellaan 11 ottelua 5,3 minuutin, 1,8 pisteen ja 0,8 levypallon ottelukeskiarvoilla. Salin upotti kakkosensa 40,0%, kolmosensa 33,3% ja vapaaheittonsa 66,7% tarkkuudella. Salinin yhden ottelun korkein pistemäärä oli kuusi, johon hän ylsi Valenciaa ja Armani Jeans Milanoa vastaan.

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia