Jukka Matisen Skyliners pisteellä voittoon

6.6.2005 Maajoukkuemiehemme Jukka Matisen saksalaisseura Frankfurt Skyliners osaa pelata Berliinissä. Joukkue voitti koripalloilun Bundesliigan välierissä jo toisen kerran viikon sisään Alba Berliinin sen kotiareenalla Max-Schmeling-Hallessa, nyt nitropelissä lukemin 77–76.

Frankfurt johtaa välieräsarjaa 2-1 ja loppuottelupaikka on sille katkolla kotikentällään jo tiistaina. Matinen, joka oli joukkueensa aloitusviisikossa, pelasi taas hyvän ottelun, mutta sai virhetilinsä täyteen 20 minuutissa.

Sitä ennen suomalaislaituri ehti laadukkaan puolustuksensa lisäksi tykittää 11 pistettä (kakkoset 1/2 ja kolmoset 3/6), ottaa kaksi levypalloa ja antaa yhden koriin johtavan syötön.

Frankfurt antoi alussa tyrmäystippoja, sillä se johti ensimmäisen 10 minuutin jälkeen peräti 24–14.

Kotijoukkue tuli kuitenkin loppupelissä mukaan taistoon. Viisi ja puoli minuuttia ennen loppua Alba oli vielä häviöllä 62–71, mutta kun aikaa oli jäljellä enää 16 sekuntia, niin Alba oli jopa johdossa 76–75.

Viime sekunneilla nousi Frankfurtin Chris Williams kuitenkin ratkaisijaksi ja lopputulos 76–77 hiljensi 8094-päisen kotikatsomon. Voitto ratkesi Frankfurtin paremmalla heittopelillä, sillä joukkueen tarkkuus pelitilanteista oli kova 60,4 % kun taas berliiniläisten sihti oli vain 44,4 %.

Voittajien paras pistemies oli Tyrone Ellis, 15. Toisessa välieräparissa Bamberg-Giessen on tilanne myös 2-1, sillä Bamberg voitti sunnuntaina kotonaan murskaluvuin 85–47.   



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

Näytä lisää vastaavia