Honka siipirikkona viimeiseen VTB-peliinsä

15.3.2011

Espoon Honka joutui lähtemään siipirikkona keskiviikkona Venäjällä pelattavaan koripallon VTB United-liigan viimeiseen otteluunsa, jossa vastaan asettuu kivenkova Unics Kazan. Hongalta ovat sivussa Kazania vastaan Tuomas Iisalo, Anselmi Vanjoki ja Villematti Kopio.

Iisalo potee reittään, Vanjoella on tikkejä kasvoissaan punttisalilla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen ja Kopiolla on meneillään ylioppilaskirjoitukset.

Maajoukkuemies Iisalo loukkasi reitensä lauantaina Kauhajoella pelatussa Korisliigan ottelussa Karhua vastaan.

- Reidessä on pieni repeämä. Korisliigan pudotuspelien ei pitäisi olla osaltani vaarassa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kertoo Iisalo.

Pelintekijä Jamar Wilson joutui jättämään Karhun kohtaamisen kokonaan väliin. Kyse oli kuitenkin enemmänkin varotoimenpiteestä vihoitelleen polven vuoksi.

- Wilson pelaa Kazanissa, vahvistaa Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.

”Kazan Euroopan parhaimmistoa”

Viime keskiviikkona TsSKA Moskovaa vastaan upeasti pelanneella Hongalla on huippuvaativa tehtävä edessään Kazanissa.

Venäjän pääsarjaa johtava Unics on jo varmistanut hyvissä ajoin jatkopaikkansa VTB-liigan A-lohkosta yhdessä TsSKA:n kanssa. Unics on raivannut tiensä myös Eurocupissa puolivälierävaiheeseen, jossa sen vastustajaksi asettuu italialainen Pepsi Caserta.

- Luokittelen Unics Kazanin Euroopan ehdottomaan parhaimmistoon. Kyllä se on aivan eri luokkaa kuin muut joukkueet lohkossamme, vakuuttaa Salminen.

VTB-liigassa hallitsevan mestarin TsSKA:n tavoin vain yhden ottelun hävinnyt Unics kävi kaatamassa Hongan joulun alla 34 pisteellä.

Isokokoinen vierasjoukkue vei levypallot murhaavasti nimiinsä numeroin 43-14. Unics noukki hyökkäyspäässä kaksi levypalloa enemmän kuin Honka koko ottelussa yhteensä.

Popovic pelikunnossa 

Joukkueesta puuttui vielä silloin käsivamman vuoksi kroatialainen tähtitakamies Marko Popovic, joka on nyt palannut Jevgeni Pashutinin valmentaman joukkueen ruotuun.

- Pelasimme Espoossa ottelun ensimmäisen puoliskon parasta koripalloa, mitä olemme tähän mennessä kansainvälisillä kentillä esittäneet. Olimme silti siinä vaiheessa tappiolla 12 pistettä, mikä kertoo omalta osaltaan paljon vastustajasta, luonnehtii Salminen.

Unicsilla riittää Popovicin lisäksi iso liuta nimimiehiä, kuten Terrell Lyday, Maciej Lampe, Vladimir Veremeenko, Hasan Rizvic, Venäjän maajoukkueessakin pelannut ja viime aikoina hurjassa vireessä ollut Kelly McCarty sekä peräti 230-senttinen montenegrolaisjättiläinen Slavko Vranes.

Venäläisjoukkue on toisaalta sekin kärsinyt loukkaantumisista. Unicsilta oli Lydayn ohella sivussa Ricky Minard, kun se kaatoi VTB-liigan edellisessä ottelussaan ukrainalaisen Dnipron numeroin 87-55.

- Kazanilla kyllä riittää materiaalia mahdollisista poissaoloista huolimatta. Keskiviikon ottelu merkitsee meille joka tapauksessa hyvää valmistautumista Korisliigan playoff-peleihin, joihin katseemme on kovasti suunnattuna. Nyt täytyy vain toivoa, että joukkue pysyy ehjänä, tähdentää Salminen.

VTB United-liigan lohkovaiheen viimeinen ottelu Unics Kazan-Honka keskiviikkona klo 18. Ottelu nähdään suorana lähetyksenä URHOtv Total - ja URHOtv Play -palveluissa. Jälkilähetys URHOtv:llä antenni-, kaapeli- ja satelliittitalouksiin käynnistyy klo 20:45, Korisliiga-ottelun Joensuun Kataja – KTP-Basket jälkeen, josta suora lähetys alkaa 18:25.


Hongan maajoukkuemies Tuomas Iisalo joutuu jäämään reisivaivaisena sivuun Kazan-ottelusta.
Korilinko Marko Popovic on toipunut pelikuntoon ja on Hongan päänvaivana keskiviikkona.
Kazanilla kokoa riittää. Kuvassa vasemmalla Kazania edustava Slavko Vranes, jonka vieressä oikealla Suomen maajoukkueen 208-senttinen Gerald Lee Jr. Kuvat: Francois Perthuis & FIBA Europe / Ciamillo-Castoria & Tomi Kaminen.