Lapua virittelee välierien yllätystä
18.3.2011
Lapuan Korikobrat virittelee ykkösdivarin välierien pommia kukistettuaan kotiedulla ottelusarjaan lähteneen Forssan Koripojat toistamiseen. Toisessa välieräsarjassa Loimaan Korikonkarit tasoitti voitot kaadettuaan BC Jyväskylän. FoKoPo johti Etelä-Pohjanmaalla viimeisen neljänneksen aikana vielä lukemin 75-62, mutta Korikobrat vetäisi loppuun huikean kirin pistein 21-5. Lapualaisten voittolukemat olivat 83-30 (37-41), joten FoKoPo on kolmen pakkovoiton raossa kamppailujen jatkuessa sunnuntaina Forssassa. - Halumme voittaa oli kovempi. Derick Nelson ja Jussi Turja olivat meidän tahdon ruumiillistumat ja veivät meidät voittoon, kiteytti pelien aikana Korikobrien valmennuksesta vastaava Markku Turja. Nelsonin pistemäärä oli hänelle vaatimaton 20, mutta niistä peräti 14 nähtiin viimeisen kuusiminuuttisen aikana. FoKoPon korkeimman pistemäärän (12) kirjasivat Sami Ikävalko ja Tuomas Viertola. Vain kymmenen pistettä heittäneelle ja neljä levypalloa ottaneelle Jeremy McCullochille Lapuasta on tulossa painajainen. Vuosi sitten McCulloch hävisi pudotuspeleissä Korikobrille Nokian joukkueessa. Korikonkarit tasoitti voitotBC Jyväskylä joutui palaamaan lähtöruutuun, kun ottelusarjan kotivoitolla aloittaneet keskisuomalaiset nöyrtyivät Loimaalla. Kotijoukkue Korikonkarit kesytti jyväskyläläiset pistein 95-73 (47-40). - Joukkuepelimme toimi molemmissa päädyissä. Kun meillä on viisi pelaajaa kaksinumeroisilla pistelukemilla, olemme todellakin onnistuneet hyökkäyspäässä joukkueena, iloitsi LoKoKon valmentaja Greg Gibson. Isäntien korkeimman pistemäärän pussitti J'son Stamper (19/9), mutta vain yhdeksän menetystä olivat voiton tärkein pohjustaja. - Emme pystyneet vastaamaan Loimaan avausviisikon tehoihin. Olimme kuin pyöröovissa, ohi mentiin vasemmalta ja oikealta, harmitteli jyväskyläläisvalmentaja Jari Laine. - Ja jos saimme ajon kiinni, niin Jani Kivinen kävi heittämässä kolkin, Laine kuvaili. Tracy Robinson heitti BC:lle 19 pistettä ja kahmi 11 levypalloa. Ykkösdivarin loppuotteluihin selviää kolmella voitolla. Välieräsarjat jatkuvat sunnuntaina sekä tarvittaessa tiistaina ja torstaina. Lisätiedot: Ottelutilastot
|
Derick Nelsonin Korikobrat on rynnimässä vauhdilla divisioonafinaaliin.
Korikonkarit tasoitti J'son Stamperin johdolla välieräsarjan Jyväskylää vastaan. Kuvat: Francois Perthuis.
|
