17.1.2006 Lappeenrannan NMKY aikoo ottaa voiton isännistään kentällä ja katsomossa torstaina Unkarissa pelattavassa koripallon Euroopan Challenge Cupin puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa. Finnairilta vuokratulla 227-paikkaisella Boeing 757-koneella lentää Lappeenrannasta Unkariin parhaimmillaan parisataa fania kannustamaan omiaan voittoon Debreceni Vadkakasokista.
Aivan kaikkia paikkoja ei voi suoralla lennolla faneilla täyttää, sillä myös joukkueen on mahduttava mukaan paluumatkalle. Tiistaihin mennessä matkansa oli ehtinyt varmistaa 150 fania.
- Odotan, että fanien määrä nousee 200 pintaan. Koko paketin kattavalle 225 euron hintaiselle matkalle otetaan varauksia vielä keskiviikkona, jolloin joukkue suuntaa jo kohti Unkaria, kertoo valmentaja Mika Turunen.
Turunen käynnisti työt ja neuvottelut yliopistokaupunki Debreceniin suuntautuvan fanimatkan toteuttamiseksi joulukuun 16. päivä.
- Sain neuvottelut onnistuneeseen päätökseen Finnairin kanssa maanantaina ja nyt tästä tulee totta. Harva edes vielä ymmärtää, kuinka kova juttu tämä on.
- Olen touhunnut monenlaista koripallon kanssa, mutta tämä on ensimmäisen kerta, kun olen järjestänyt kannattajillemme oman koneen. Luvassa on ainutlaatuinen urheiluelämys, joka ei taida toistua Etelä-Karjalassa, ei ainakaan enää minun aikanani, huokaisee Turunen.
Fanimatkan toteutuminen tarjoaa sopivasti lisäkipinää Namikan joukkueelle.
- Omat kannustajat tuovat varmasti hyvän tunnelman Debreceniin ja joukkue on entistäkin valmiimpi tärkeään otteluun. Todella hieno juttu lappeenrantalaisilta ja Namikalta, myhäilee Pasi Riihelä.
Riihelä on ollut joukkueensa tehokkain tähän mennessä pelatussa kuudessa ottelussa, joissa Lappeenranta voitti ensin puhtaalla pelillä oman lohkonsa ja pudotti sen jälkeen hollantilaisen EBBC Tulip Den Boschin jatkosta niukasti yhteispistein 183-181.
- Europelit ovat kulkeneet henkilökohtaisesti ja samalla koko joukkueelta mukavasti. Kansainvälisiin otteluihin löytyy aina ylimääräinen lataus, heittää keskimäärin 20,5 pisteellä ja 7,8 levypallolla vastustajiaan rankaissut Riihelä.
Vuoden 2005 tuplamestari LrNMKY on tehnyt hyvää jälkeä kotimaan kentillä, mutta Riihelän mukaan europelit istuvat vieläkin jouhevammin joukkueen tyyliin.
- Haastajacupissa peli ei ole ehkä yhtä nopeatempoista kuin Korisliigassa. Ratkaisupaikkoja rakennetaan maltillisemmin ja se sopii varsinkin meidän pitkille pelaajillemme.
Mika Turunen tutustui tiistaina aamupäivällä ensimmäisen kerran DVD:ltä Debrecenin kuvioihin.
- Alustavan 15 minuutin silmäilyn perusteella hyvät amerikkalaispelaajat omaava joukkue vaikuttaa kovalta vastustajalta. Ei kuitenkaan niin kovalta, etteikö se olisi kaadettavissa omalla pelillämme.
Sinikeltaisiin asuihin sonnustautuneen ja neljännesvälierissä kyproslaisen Keravnosin pudottaneen Debrecenin tehotrion ovat haastajacupissa muodostaneet heittävä takamies Terry Williams (17,8/1,7), Wayne Powell (11,5/7,5) ja liettualainen Martynas Andriuskaitis (14,5/4,2), joka on 204-senttiseksi pelaajaksi upottanut myös kolmosia hyvällä 47,6 prosentin tarkkuudella.
Montenegrolaisvalmentaja Rajko Toromanin ryhmän pisin pelimies on joukkueen omilla kotisivuilla 213-senttiseksi kirjattu kokenut bosnialaissentteri Sejo Bukva. Jo 39-vuotias Bukva on pelannut 7,8 pisteen ja 6,2 levypallon tehoilla.
Viime kaudella ULEB-cupiin osallistunut Debreceni on Unkarin pääsarjassa kolmannella sijalla.
- Olemme tilastojen valossa parempi levypallojoukkue ja on ensisijaisen tärkeää, että pidämme huolen siitä myös torstaina Unkarissa. Meillä on heittää kova kaksikko Jussi Kumpulainen-Chris Christoffersen joukkueensa toiseksi tehokkainta levypallomiestä Bukvaa ja kumppaneita vastaan, muistuttaa Turunen.
Haastajacupin muissa ottelupareissa kohtaavat Ashkelon (Israel)-Ural Great Perm (Venäjä), Olympia Larissa (Kreikka)-CAB Madeira (Portugali) ja Apoel (Kypros)-Khimik (Ukraina), josta jalostuu välierävastustaja taidokkaammalle osapuolelle kaksikosta LrNMKY-Debreceni.
Välieräpaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella. Jälkimmäinen ja ratkaiseva osaottelu pelataan Lappeenrannassa ensi viikon torstaina.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.