5.4.2011 Oulu tekee paluun koripallon miesten I divisioonaan. Oulun NMKY – tuttavallisemmin ”Ynni” – voitti divisioonakarsinnan puhtaalla pelillä. Oululaisten vanavedessä divaripaikan itselleen voitti Tampereen Pyrintö II, hallitsevan Suomen mestarin kakkosjoukkue.

Suomen mestaruuden Namika Lahden paidassa 2009 voittanut Jari Vanttaja oli nostamassa kasvattajaseuraansa Oulun NMKY:n takaisin miesten I divisioonaan. Kuva: Francois Perthuis.
Oulu on edellisen kerran ollut divarikartalla kaudella 2004-05, jolloin se pelasi Oulu Hitech Basket –nimellä.
ONMKY:n kantaviin voimiin kuului liuta Korisliigastakin tuttuja nimiä. Seuran omista kasvateista liigakentillä ovat esiintyneet Santtu Keinonen, Jyri Laakso, Juho Teppo ja Jari Vanttaja, jonka lisäksi joukkueen takakenttää vahvistivat Aubrey Conerly ja PuHu-kasvatti Nanayaw Awuah-Addae.
Pyrintö II –sikermän runkona toimi niin ikään seuran omat kasvatit, joita on nähty niin seuran liigakokoonpanossa kuin nuorten maajoukkueissakin. Joonas Cavenin, Osku Heinosen, Miikka Marttisen, Pekka Setälän, Alex Vaenerbergin tukena häärivät kokeneemmat Jussi Korhonen, Mikko Niemi, Jukka-Pekka Väänänen sekä vahvistuskaksikko Bryant Bailey-Nathan Wilson.
Oulun voittosuhde divarikarsintojen II vaiheessa oli puhdas 3-0. Pyrintö II hävisi Oululle, mutta voitti muut pelinsä. Tamperelaiset ratkaisivat nousunsa tyrmäämällä maanantai-iltana päätöspelissään karkkilalaisen KaU Koriksen 84-47.
ONMKY:lle ja Pyrintö II:lle teki divisioonassa tilaa suoraan pudonnut liigajoukkue Namika Lahden kakkosjoukkue (Lahden NMKY) sekä karsinnoissa nousijakaksikolle taipunut Keravan Energia Team.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.