Korihaille murskavoitto Porvoosta

3.12.2005 Uudenkaupungin Korihait haki Porvoosta kauden toistaiseksi suurimman voittonsa Korisliigassa, kun Tarmo kaatui suurinumeroisesti 70-102 (37-54) -tuloksella.

Tarmolle murskatappio oli jo toinen viikon aikana, kun joukkue hävisi viime lauantaina Lahdessa 38 pisteellä. Väliin tosin mahtui maanantain makea kotivoitto Kouvoista.

Korihaita vastaan Tarmo ei päässyt voittoa tavoittelemaan. Hyvällä puolustuspelillä voittonsa pohjustaneet vieraat veivät jo ensimmäisen jakson 11 pisteellä eivätkä päästäneet isäntiä sen jälkeen enää lähellekään.

Korihaiden yhdysvaltalaiskaksikko mätti yhteensä 52 pistettä, kun Rashard Lee heitti 28 ja Boakai Lalugba 24 pistettä. Jarno Nikula avusti 15:llä ja Bethuel Fletcher 14 pisteellä.

Rashad Bell oli taas Tarmon tehokkain 25 pisteellä. Roni Leimu heitti 16 pinnaa.

Hukka peri Pussihukat

Pussihukat on joutunut tappiokierteeseen. Vantaalaiset kärsivät jo kuudennen peräkkäisen tappionsa, kun KTP jatkoi laihan pistepussinsa kartuttamista 97-91 (55-46) -voitolla.

Voitto oli kotkalaisille kolmas neljästä pelistä, jotka joukkue on pelannut runsaan viikon aikana valmentajaksi palanneen Kari Liimon johdolla.

Pientä johtoa läpi pelin pitäneestä KTP:stä Joe Nixon ja Sarunas Skadas heittivät 21 pistettä mieheen. Anssi Kinnaslampi sai aikaan 15 ja keskiviikkona joukkueeseen liittynyt Derrick Stroud 13 pistettä.

Marc Axton kokosi vieraiden korkeimmat pisteet, 25. Tasaisen pistekvartetin muodostivat Timo Heinonen 15:llä, Elias Kajander ja Leon Brisport 14:llä sekä Panu Majala 13 pisteellä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

Näytä lisää vastaavia