5.12.2005 Hanno Möttölä nosti Venäjän superliigan piste-ennätyksensä 18:aan, kun Moskovan Dynamo kukisti kotonaan viime kauden pronssijoukkue Unics Kazanin numeroin 95-82 (51-39).
- Voitto Kazanista oli meille todella tärkeä Venäjän liigaa ajatellen. Pelimme on parantunut varsinkin puolustuspäässä, painotti ottelussa kuusi levypalloa poiminut Möttölä.
Kahden huippujoukkueen kohtaaminen oli rikkonainen ja lukuisten virheiden värittämä. Ottelussa vihellettiin 67 virhettä ja heitettiin 86 vapaaheittoa. Möttölä ehti pelata 22 minuuttia ennen virhetilinsä täyttymistä.
Moskovan Dynamo on pelannut superliigassa kahdeksan ottelua. Kuusi voittoa riittää hallitsevan mestarin Moskovan TsSKA:n johtaman sarjan kolmanteen sijaan.
- Oma vireenikin alkaa löytyä ailahtelevan syksyn jälkeen, vahvisti Möttölä.
Maineikkaan Dusan Ivkovicin valmentama Dynamo on asettanut selkeäksi tavoitteekseen pääsyn Euroliigaan. Tavoite toteutuu Venäjän liigan tai ULEB-cupin mestaruudella.
Laajan ja tasokkaan pelaajamateriaalin omaava Dynamo on edennyt ULEB-cupissa voitosta voittoon. Neljästä tähänastisesta voitosta ehdottomasti kovimman Dynamo haki Roomasta. Dynamo kohtaa tiistaina vierasottelussa Frankfurt Skylinersin, joka lojuu eurolohkonsa pohjilla ilman voittoja.
Skylinersin Jukka Matinen on edelleen sairaslistalla kesäkuisen ranneleikkauksensa jälkeen, mutta muilta osin saksalaisjoukkue alkaa saada rivinsä kuntoon. Skyliners voitti viimeisimmässä Bundesliigan ottelussaan Giessenin vieraissa luvuin 96-63 (51-39).
- Pelintekijä Pascal Roller on palannut kokoonpanoon ja samaa odotamme Carlos Andradelta aivan lähiaikoina. Matisen ja Nino Garrisin tilanne on yhä avoin. Toivottavasti he pystyvät pelaamaan vielä joulukuun aikana, kertoo Frankfurtin valmentaja Ivan Sunara, joka pitää Dynamoa ULEB-cupin suosikkina ja vaarallisimpana vastustajana.
Toisaalta myös Frankfurt on haavoitettuna ja pakkoraossa vaikea vastustaja.
- Tiistain ottelusta tulee varmasti todella kova. Kotikenttäänsä puolustavalla Frankfurtilla alkaa olla jo kiire, jos se mielii jatkoon ULEB-cupissa.
- Meille voitto puolestaan takaisi puhtaan ensimmäisen puoliskon cupissa ja antaisi samalla hyvät fiilikset ensi viikonlopun superliigan paikallisotteluun hallitsevaa Venäjän mestari TsSKA:ta vastaan, suunnittelee Möttölä.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.