Niina Laaksonen heitti 27 pistettä Saksassa

20.12.2005 Maajoukkuekoripalloilija Niina Laaksonen oli hurjassa vireessä Saksan bundesliigan viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. Laaksonen heitti 27 pistettä ja repi 11 levypalloa BG Dorstenin voittaessa MTSV Schwabing luvuin 83–94.

Ottelu oli bundesliigan kakkospaikkaa pitävän Dorstenin hienoista hallintaa alusta asti. Puoliajalle mentiin lukemissa 38-40. Laaksonen urakoi 30 minuuttia ja pelasi lopun ottelusta neljän virheen rasittamana. Kahden pisteen heitot upposivat 66,6 prosentin tarkkuudella (heitot 12/18). Lisäksi Laaksonen oli viidesti vapaaheittoviivalla, jossa tarkkuus jäi kolmeen onnistuneeseen koriin.  

Tuukkaselle tiukka tappio Espanjassa

Taru Tuukkanen pelasi 26 minuuttia Espanjan liigassa ottelussa Cadi la seuta vastaan. Acis Incosa hävisi niukasti lukemin 74-70. Tuukkanen teki tarkkaa työtä heittäen 12 pistettä (heitot 5/7) ja napsi kaksi levypalloa sekä heitti kaksi vapaaheittoaan pussin pohjaan.

Tuukkanen ei ole ollut tyytyväinen omiin otteisiinsa ja miettii mahdollisuutta vaihtaa seuraa.

- Oma kauteni on ollut hienoinen pettymys lähinnä siksi, että valmentajan kanssa emme ole ihan samalla aaltopituudella. Olen harjoitellut tosi hyvin itsekseni ylimääräistä ja toivon, että kun pääsen toiseen joukkueeseen, niin se näkyy siellä tuloksellisesti. Jos ei aikaisemmin, niin viimeistään kesällä maajoukkueessa, kertoo Espanjasta tavoitettu Tuukkanen.

Espanjan liigan toinen suomalainen Kaisa Tuure kärsi myös tappion ottelussa Hondarribia vastaan luvuin 57-70. Tuure pelasi 12 minuuttia heittäen kaksi pistettä ja ottaen kolme levypalloa.

Kakkosliigassa joulutauolle voitoilla

Espanjan kakkosliigassa suomalaisten Siiri Nuutisen ja Alli Arpen Nacex otti kotivoiton Tabirakosta lukemin 65–47. Nuutinen pelasi 27 minuuttia heittäen kahdeksan pistettä. Lisäksi suomalaissentterille kirjattiin neljä levypalloa, kaksi syöttöä ja kolme riistoa. Arppe ei pelannut ottelussa.

Nacex lähtee joulutauolle lohkonsa ykkösenä 10 voitolla ja 2 tappiolla.

Mari Puustinen pelasi niin ikään kelpo ottelun Avilesta vastaan. Tiukka kamppailu päättyi Puustisen Canoen voittoon luvuin 82–86. Suomalaispelintekijä sai vastuuta 31 minuutin verran ja heitti siinä ajassa 11 pistettä, otti kaksi levypalloa sekä antoi kolme syöttöä.

Puustisen Canoe lähtee joulutauolle lohkonsa toisena, hekin saalistivat Nuutisen ja Arpen Nacexin tapaan 10 voittoa ja kärsivät kaksi tappiota. Kakkosliigassa on kaksi lohkoa joista molemmista neljä parasta menee huhtikuussa pelattaviin playoffeihin ja sieltä sitten kaksi nousee Espanjan pääsarjaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/pelaajat_euroopassa/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia