3.1.2006 Vuonna 2005 Suomen mestaruuden ja cupin voittaneen Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä on valittu Korisliigan joulukuun TEFAL-pelaajaksi.
LrNMKY voitti joulukuussa kaikki viisi liigaotteluaan. Kankaantaan Kisan 30-vuotias ja 199-senttinen kasvatti Riihelä heitti niissä keskimäärin 18,6 pistettä ja noukki 7,4 levypalloa. Kauden tähänastisen piste-ennätyksenä (26) Vantaan Pussihukkia vastaan tehneen Riihelän tehoindeksi kohosi joulukuun liigaotteluissa 0.749:ään.
- Tällaiset valinnat lämmittävät aina mieltä. Joulukuu merkitsi joukkueelle ja minulle henkilökohtaisesti hienoa kruunua koko vuodelle 2005, painottaa Riihelä viitaten Korisliigan lisäksi LrNMKY:n menestykseen Suomen cupissa ja Euroopan kentillä.
LrNMKY kukisti Helsingissä pelatussa cup-finaalissa Joensuun Katajan lähes näytöstyyliin. Euroopan Challenge cupissa Lappeenranta raivasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon pudotettuaan hollantilaisen EBBC Tulip Den Boschin niukasti jatkosta.
Puolivälierissä Namika kohtaa unkarilaisen Debreceni Vadkakasokin. Ensimmäinen osaottelu pelataan 19. tammikuuta Debrecenissä ja toinen 26. tammikuuta Lappeenrannassa.
Riihelä ei ole pistänyt pahakseen LrNMKY:n rajua ottelutahtia. Väsymys on vaatinut välillä veronsa, mutta menestykseen se ei ole vaikuttanut, päinvastoin.
- Europelit ovat tuoneet meille kokemusta, kovuutta ja samalla lisää ammattimaista asennetta. Pystymme pitämään pelitasomme ja keskittymään kaikesta huolimatta kotimaan sarjaan jopa entistä paremmin.
Riihelän vahvalle henkilökohtaiselle panokselle antaa lisää painoarvoa se, että hän pelasi joulukuun kivuliaalla kantapäällä.
- Hermorasite on vaivannut oikean jalan kantapäätäni. Se on tarkoitus pistää hyvissä ajoin kuntoon ennen tammikuun tärkeitä europelejä.
Korisliiga palaa joulutauolta keskiviikkona, jolloin LrNMKY matkustaa hegemoniaotteluun kärkijoukkue Katajan vieraaksi Joensuuhun. Kataja ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä kertaakaan kotonaan ja toisaalta LrNMKY ei ole taipunut koskaan runkosarjan merkeissä Joensuun avarassa Areenassa. Taioista toinen siis murtuu väkisinkin keskiviikkona.
Keskiviikon paikalliskierroksen muut otteluparit ovat KTP-Kouvot, PuHu-Tarmo, Namika Lahti-Pyrintö ja Aura Basket-Korihait.
Runkosarjan osalta puolivälin saavuttaneessa Korisliigassa Katajan, Namika Lahden ja Hongan jälkeen neljäntenä olevan LrNMKY:n vaikeiden vieraspelien sarja saa jatkoa jo lauantaina Espoossa.
Danny Horacelle rivejään vahvistanut Honka pelasi LrNMKY:n tavoin vahvan joulukuun voittamalla viidestä ottelustaan neljä. Korisliigajoukkueiden jo hyvissä ajoin syksyllä alkanut kilpavarustelu jatkui kiivaana myös joulutauolla.
- Minusta on vain hyvä asia, että joukkueet pystyvät satsaamaan koviin hankintoihin. Taso paranee ja avainpelaajien rasitus kevenee, muistuttaa Riihelä, joka on itse urakoinut 21 liigaottelussaan keskimäärin 30,1 peliminuuttia 16,0 pisteen, 7,3 levypallon, 1,18 koriin johtaneen syötön ja 1,59 pallonriiston tehoilla.
Pistekeskiarvo riittää Korisliigassa 18. sijaan. Levypalloissa Riihelä on 14. tehokkain.
Suomen Koripalloliitto on valinnut Pasi Riihelän lisäksi kaudella 2005-06 Korisliigan kuukauden pelaajaksi Katajan Petri Virtasen (lokakuu) ja Namika Lahden Michael Kueblerin (marraskuu).
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.