Tommi Koskinen LrNMKY:n valmennuksen johtajaksi

16.4.2011 Lappeenrannan NMKY on uusimassa organisaatiotaan. Korisliigassa karsintojen kautta sarjapaikkansa saavuttanut Namika on kiinnittänyt seuran ja edustusjoukkuetoiminnan valmennuksen johtajaksi Tommi Koskisen. Tällä kaudella LrNMKY:n junioreissa sekä miesten kakkosjoukkuetta valmentanut Koskinen solmi seuran kanssa ensi pelikautta koskevan sopimuksen.

Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt kokeneen Tommi Koskisen kehittämään edustusjoukkueen, miesten kakkosjoukkueen ja A-junioreiden harjoittelua ja urheilullista ohjelmaa.

Koskinen on valmentanut yli 20 vuotta miesten ja naisten pääsarjoissa. Naisten maajoukkuetta hän on luotsannut vuodesta 2008. Kuvat: Tomi Kaminen.

Naisten maajoukkueen päävalmentajana jatkavan Koskisen suurimpana haasteena on edustusjoukkueen ympärillä toimivan kokonaisuuden kehittäminen. Edustusjoukkueen alaisuuteen Lappeenrannan NMKY:ssä kuuluvat myös seuran kakkosjoukkue sekä A-poikien joukkueet.

- Namikan koko toimintaa halutaan urheilullisemmaksi. Tommi Koskisen kokemus ja motivaatio toiminnan kehittämiseen vaikutti valtavasti uutta kokonaisuutta suunniteltaessa. Yleisilmeen urheilullistaminen on lähtökohdista ensimmäinen, toteaa Namikan manageri Jari Vuorenpää.

Vuorenpää ja Koskinen kasaavat ja rakentavat joukkueiden ympärille valmennusjohdot. Yksilökehittämisen nimeen vannova Koskinen tuleekin itse todennäköisesti toimimaan jokaisen joukkueen parissa.

- Henkilökohtaisen taitotason kehittäminen on Korisliiga-joukkueessa valtava haaste, johon päävalmentajan aika ei aina riitä. Lähden innolla kehittämään toimintaa, jossa jokainen pelaaja tuntee mahdollisuuden kehittyä. Osallistun ja koordinoin myös jokaisen joukkueen harjoitusten suunnittelua ja rytmitystä, kertoo Koskinen.

Tommi Koskinen on jo ollut mukana LrNMKY:n edustusjoukkueen fysiikkaharjoittelussa, jonka hän otti vastuulleen loppusyksystä.

Edustusjoukkueelle myös päävalmentaja

LrNMKY tulee tiedotteensa mukaan palkkaamaan edustusjoukkueen vetovastuuseen erikseen päävalmentajan. Koskisen tarkka roolitus hahmottuu vasta koko valmennusjohdon ratkettua. Joka tapauksessa hän tulee olemaan myös vahvasti vastuullisena mukana edustusjoukkueen harjoittelussa ja jokapäiväisessä toiminnassa.

- Neuvottelemme tällä hetkellä muutamien ehdokkaiden kanssa, vaikka Korisliigan välierät ovatkin vielä täydessä käynnissä. Tommin näkemyksien on kohdattava valmentajan kanssa, jotta kokonaisuus saataisiin entistä vahvemmaksi. Kokonaisuus on oltava selvillä ennen pääsiäistä, jotta pelaajaneuvottelut voidaan aloittaa, kertoo Vuorenpää.

Koskinen näkee erillisen päävalmentajan välttämättömänä.

- Harjoittelun tehostaminen ja monen joukkueen kanssa toimiminen ei mahdollista samaan aikaan edustusjoukkueen päävalmentajan tehtäviä. On selvää, että tarvitsemme erillisen henkilön ottelutilanteisiin ja taktisen puolen suunnitteluun. Tämän hetkisten keskustelujen perusteella yhteistyö tulee varmasti onnistumaan, toteaa Koskinen.

Tommi Koskinen on kokenut kehäkettu niin miesten kuin naisten pääsarjajoukkueiden valmentajana. Koskinen on urallaan ehtinyt valmentaa miesten Korisliigassa Forssan Alkua, BC Nokiaa ja Salon Vilpasta sekä naisten SM-sarjassa Alkua, Pussihukkia ja Catz Lappeenrantaa. Naisten maajoukkueen päävalmentajana hän on toiminut vuodesta 2008.

Henkilöt

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia