13.1.2006 Loukkaantumiset verottavat Korisliigassa toisella sijalla olevan Espoon Hongan rivejä. Polveaan kuntouttavan joukkueen kapteenin Markus Hemdahlin lisäksi sairaslistalle on liittynyt viime kaudella Hongan kipparin tehtäviä hoitanut Olli Nikitin, jonka nilkka putsataan ensi tiistaina tehtävässä tähystysleikkauksessa.
- Nilkka on vaivannut siitä asti, kun olimme elokuussa harjoitus- ja pelimatkalla Serbia ja Montenegrossa. Päädyimme lääkärin kanssa tähystysleikkaukseen todettuamme, ettei nilkka kuntoutunut levolla joulutauon aikana, kertoo 24-vuotias ja 188-senttinen Nikitin.
Urallaan 14 miesten maaottelua pelannut ja keväällä 2003 Hongassa Suomen mestaruutta juhlinut Nikitin on varautunut kuukauden mittaiseen sairaslomaan, jonka jälkeen nilkan pitäisi olla jälleen pelikunnossa.
- Jos toipuminen sujuu odotetusti, palaan kentille runkosarjan lopussa sopivasti ennen pudotuspelien alkamista.
Joulukuun puolivälissä 200 runkosarjaottelun rajapyykin saavuttaneen Nikitinin tilille kertyi kuluvalla kaudella 24 peliä ennen leikkausta. Viisi kertaa aloitusviisikossa ollut Nikitin pelasi niissä keskimäärin 19,8 minuuttia 5,5 pisteen, 2,6 levypallon, 1,04 syötön ja 0,98 riiston tehoilla.
Nikitin oli poissa Hongan kokoonpanosta ensimmäisen kerran keskiviikkona, kun espoolaisjoukkue kävi kaatamassa Aura Basketin Turussa.
Turun ottelusta puuttui myös flunssaa potenut Monte Cummings, joka palaa pelaavaan kokoonpanoon Hongan kohdatessa lauantaina kotikentällään Porvoon Tarmon.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.