Kouvot piinasi Namika Lahtea

26.1.2006 Huimaa hyökkäyspeliä viime peleissään esittänyt Namika Lahti joutui Korisliigan keskiviikkokierroksella kotisalissaan Kouvolan Kouvojen piinaamaksi. Sarjataulukossa toisena oleva Namika onnistui kääntämään Kouvojen pitkään hallitseman pelin lopulta 102-97 (52-59) -voitokseen.

Alussa 11 pisteen johtoon karannut Kouvot tavoitteli yllätystä tarkalla heittopelillä, joka tuotti hyvät osumaprosentit sekä läheltä, kaukaa että vapaaheittoviivalta, jolle joukkue ei edellispelissään päässyt lainkaan. Nyt vaparit osuivat 18/16.

Hurjia pistelukemia edellispeleissä kerännyt Namikan ulkomaalaistrio oli taas tehokas, vaikkei yli 80 pisteen yhteislukemiin nyt päässytkään. Jesper Parve heitti 26, Michael Kuebler 21 ja Jonathan Jones 18 pistettä. Myös Kouvoilta löytyi tehotrio, kun John Allen teki 25, David Bell 24 ja Sami Laaksonen 19 pistettä.

Hongalle pisteet Tampereelta

Espoon Honka piti otteensa sarjan kolmossijasta hakemalla Tampereelta pisteet Pyrinnöltä 84-104 (35-51) -tuloksella. Honka pohjusti voittonsa toisella neljänneksellä, jonka se voitti 30-16. Kolmannella jaksolla vierasjohto venyi jo 24 pisteeseen.

Monte Cummings haali Hongalle 24, Daniel Horace 22 ja Tim Kisner 19 pistettä. Pyrinnön tasaisen tehokvartetin muodostivat Antero Lehto 17:llä, Albert Mouring ja Dennis Harrison 16:lla sekä joukkueeseen USA:sta palannut Uka Agbai 14 pisteellä.

Odotettu tulos kärki-jumbo -pelissä

Kärkijoukkue Joensuun Katajan ja jumboksi juuttuneen Aura Basketin kohtaaminen Joensuussa ei tuottanut yllätystä, kun kotijoukkue otti helpon 99-79 (51-29) -voiton. Peli ratkesi jo ensimmäisellä neljänneksellä, jonka Kataja vei 29-12.

Ero ei sen jälkeen enää mainittavasti kasvanut, mutta ulkomaalaiskaksikkonsa varassa oleva turkulaisjoukkue ei saanut kunnon kiriäkään aikaan. Pelissä oli pallo poikkeuksellisen paljon kateissa, kun Katajalle merkittiin 25 ja Aura Basketille 24 menetystä.

Yhä ilman jalkavaivaista Petri Virtasta pelanneesta Katajasta Sami Lehtoranta heitti 32 ja Alex Wesby 30 pistettä. Wesby kahmi lisäksi 17 levypalloa. Jo kahdennentoista peräkkäisen tappionsa kärsineen vierasjoukkueen korinteosta vastasivat Danny Gathings 30:lla ja Kareem Johnson 25 pisteellä.

Korihailla yliote Tarmosta

Uudenkaupungin Korihait otti jo kauden kolmannen voittonsa Porvoon Tarmosta hakemalla vierasvoiton 77-82 (37-44). Tarmo aloitti tarkalla heittopelillä, mutta Korihait sai pelin haltuunsa toisella neljänneksellä.

Vierasjohto venyi viisi minuuttia ennen loppua jo 14 pisteeseen, mutta Tarmo nousi kovalla kirillään viimeisellä minuutilla kolmen pisteen päähän. Korihaiden tehokkain oli jälleen Boakai Lalugba, joka teki 27 pisteestään jo 18 puoliaikaan mennessä. Tarmon ykköseksi nousi Roni Leimu 22 pisteellä ja kuudella kolmosella.

PuHu katkaisi KTP:n voittoputken

KTP:n viiden ottelun voittoputki katkesi Vantaalla, jossa Pussihukat jatkoi omaa voittokulkuaan suurinumeroisella 114-83 (44-37) -voitolla. PuHu vahvisti neljännellä peräkkäisellä voitollaan pudotuspeleihin vievää kahdeksatta eli viimeistä sijaansa.

KTP pysyi kotijoukkueen tuntumassa puoliaikaan asti, mutta kolmannella jaksolla PuHu repäisi johtonsa ratkaisevasti parinkymmenen pisteen tuntumaan. Pelissä tulitettiin kolmen pisteen kaaren takaa kaikkiaan 25 koria, kun PuHu osui 15 ja KTP kymmenen kertaa.

KTP:n tehokkain oli seitsemän kolmosta upottanut ja yhteensä 31 pistettä heittänyt Joe Nixon. PuHun leveästä ratkaisijakaartista erottuivat Marc Axton 26:lla ja Elias Kajander 20 pisteellä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia