KTP yllätti kotonaan Katajan

30.1.2006 Korisliigan sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä ollut KTP nappasi sarjan ainoassa perjantain pelissä kauden tähän asti makeimman voittonsa, kun sarjajohtaja Joensuun Kataja kaatui Kotkassa 108-95 (53-54) -lukemin.

Sarjasijoitusten perusteella kotkalaisvoitto oli yllätys, mutta tuoreimmat tulokset antoivat aihetta odottaa tällaista yllätystä: KTP:lle voitto oli kuudes seitsemästä viime pelistä, kun taas Katajalle tappio oli jo kolmas neljästä pelistä runsaan viikon aikana.

Tappioiden seurauksena Katajan parhaimmillaan kahdeksan pisteen suuruinen sarjajohto on kutistunut niin, että Namika Lahdella on lauantaina mahdollisuus nousta jo kahden pisteen päähän, jos se hakee vierasvoiton Uudestakaupungista.

Kataja voitti Kotkassa ensimmäisen neljänneksen kymmenellä pisteellä, mutta KTP nousi jo viisi minuuttia myöhemmin hetkeksi ohi. Tasainen peli alkoi kääntyä kotivoitoksi vasta viimeisellä neljänneksellä, jolloin KTP kasvatti neljän pisteen taukojohtonsa lopulta 13 pisteen eroon.

Kotijoukkueen sankariksi nousi Joe Nixon, joka upotti kovalla prosentilla peräti kahdeksan kolmen pisteen koria ja yhteensä 31 pistettä. Anssi Kinnaslampi teki 20 pisteestään puolet vapaaheittoviivalta, josta KTP nakutti kaikkiaan 28 pistettä.

Kataja oli tehokkaampi korin tuntumassa sekä pisteissä että levypalloissa, mutta ei pärjännyt heittokilvassa kotkalaisille. Alex Wesby teki vieraille 26 ja Sami Lehtoranta 23 pistettä.

Kataja pelasi kolme edellispeliä ilman tehokasta takamiestään Petri Virtasta. Nyt Virtanen oli saanut jalkansa kuntoon, mutta 17 peliminuutin aikana syntyneet viisi pistettä eivät pelastaneet Katajaa. Virtanen poistui pelistä kesken kolmannen jakson polveaan pidellen.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia