31.1.2006 Lappeenrannassa eletään parhaillaan melkoista koripallobuumia Euroopan Challenge cupin välieriin komeasti tiensä raivanneen LrNMKY:n ansiosta.
LrNMKY:n valmentaja ja monitoimimies Mika Turunen, 41, järjesti jo Suomen mittapuussa historiallisen fanilennon joukkueen ensimmäiseen puolivälieräotteluun Unkarin Debreceniin ja nyt sama mies puuhaa vastaavaa matkaa vuorostaan Ukrainaan.
- Lappeenrannassa on kova kuhina koripallon ympärillä. Unkarin fanimatkalla oli mukana 187 osallistujaa ja suunnitteilla olevan Ukrainan matkan osaltakin on jo ehditty tehdä alustavia varauksia, kertoo Turunen, joka valittiin Etelä-Karjalan maakunnan vuoden 2005 parhaaksi valmentajaksi.
Suomen mestaruuden ja Suomen cupin voittanut, sekä eurokentillä menestynyt LrNMKY oli muutenkin vahvasti esillä eteläkarjalaisten urheilutoimittajien tekemissä valinnoissa.
Pasi Riihelä valittiin kautta aikojen ensimmäisenä joukkuelajin edustaja maakunnan parhaaksi urheilijaksi ja LrNMKY on vuoden joukkueeksi.
LrNMKY kohtaa haastajacupin välierissä ukrainalaisen Himikin. Ensimmäinen osaottelu pelataan 23. helmikuuta Mustanmeren rannikon miljoonakaupungissa Odessassa. Ratkaiseva toinen kohtaaminen nähdään 1. maaliskuuta Lappeenrannassa.
Alkuperäinen ottelukaavio koki muutoksen, kun FIBA huomioi haastajacupin välieräjoukkueiden, LrNMKY:n, Himikin, venäläisen Ural Great Permin ja kreikkalaisen Olympia Larissan ranking-sijoitukset. LrNMKY ja Perm jakavat sen kärkisijan.
- Rankingsijoitus perustuu menestykseen cupin alkulohkossa, jonka me voitimme Permin tavoin puhtaalla pelillä. Sääntöjen mukaan rankingissa korkeammalla oleva joukkue aloittaa vieraskentällä ja pelaa jälkimmäisen ottelun kotonaan, vahvistaa Turunen.
Haastajacupin finaalipaikan lopullisesti ratkaiseva LrNMKY-Himik nähdään Lappeenrannan Urheilutalolla päivää aiottua aiemmin, eli keskiviikkona 1. maaliskuuta.
- Lappeenrannassa pelataan 2. maaliskuuta jääkiekon SM-liigan ottelu SaiPa-Tappara, joten siirto on perusteltu.
Mika Turuselle jää nyt enemmän aikaa järjestää fanilento Ukrainaan verrattuna kovalla kiireellä toteutettuun, mutta mainiosti sujuneeseen Unkarin reissuun. Unkarin elämysmatka onnistui, kun Turunen sai Finnairin kanssa neuvottelut onnistuneeseen päätökseen 227-paikkaisen Boeing 757-koneen vuokraamisesta.
- Tarjouspyynnöt ovat koneen osalta jo hyvissä ajoin ulkona. Pitää muistaa, että näitä koneita ei ole niin hirveästi vapaana, toteaa Turunen.
Turunen on ottanut toisaalta selvän jo siitä, että byrokratia ei pure pahemmin Ukrainaan matkustaviin.
- EU-kansalainen ei tarvitse viisumia matkustaessaan Ukrainaan.
Haastajacupin toisessa välieräparissa kohtaavat Ural Great Perm ja Olympia Larissa, joka raivasi puolivälierissä tieltään portugalilaisen CAB Madeiran yhteispistein 167-159.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.