2.2.2006 Teemu Rannikon edustama Union Olimpija Ljubljana ei pysty kääntämään tasaisia pelejään edukseen koripallon Euroliigassa. Olimpija on hävinnyt tällä kaudella jo viisi ottelua kolmella pisteellä tai sitä pienemmällä erolla.
Slovenialaisseura kärsi viimeisimmän tappionsa Italiassa, jossa 37 minuuttia takaa-ajajana tullut Bologna nousi lopussa 68-65 (38-41) -voittoon.
Bolognalta pallon kolme kertaa riistänyt Rannikko pelasi ottelussa 38 minuuttia kahdeksan pisteen ja viiden levypallon tehoilla. Kahdeksasta kolmeen pisteen heitosta kaksi lävisti korirenkaan.
Olimpija säilytti häviöstään huolimatta hennon mahdollisuutensa Euroliigan jatkopeleihin parhaana lohkokuutosena. Selviytyminen 16 parhaan joukkoon edellyttää ensi torstaina kotivoittoa Benetton Trevisosta ja samalla Olimpijan kannalta suotuisia tuloksia muiden lohkojen viimeisistä alkusarjan otteluista.
- Kontrolloimme pitkillä hyökkäyksillämme ottelua melko hyvin kolmea viimeistä minuuttia lukuunottamatta. Sorruimme lopussa pallonmenetyksiin, missattuihin vapaaheittoihin ja hävisimme. Teimme kaikkemme, mutta se ei riittänyt. Kokeneemmalla Bolognalla oli myös onni puolellaan, totesi Olimpijan valmentaja Zmago Sagadin.
Sagadin on tehnyt suuria muutoksia joukkueensa pelaajarinkiin vuodenvaihteen jälkeen. Uudistukset jatkuvat, sillä Olimpija Ljubljana sorvaa sopimusta yhdysvaltalaisen takamiehen Damon Stringerin kanssa. Stringeria kaavaillaan sopimuksensa purkaneen Vedran Morovicin jättämän aukon täyttäjäksi.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.