Reetta Piiparista naisten SM-sarjan tammikuun pelaaja

2.2.2006 Naisten SM-sarjan tammikuun TEFAL -pelaajan tittelin saa Peli-Karhujen Reetta Piipari. Ylemmän jatkosarjan kakkospaikkaa pitävä Peli-Karhut voitti tammikuun aikana kuudesta ottelustaan viisi. Reetta Piipari onnistui tammikuussa niin pistetehtailussa kuin namupassien antamisessa.

Maajoukkueen pelintekijä pelasi tammikuussa keskimäärin 34,8 minuuttia 18,2 pisteen keskiarvolla. Peli-Karhujen kapteeni nakutti kakkosensa 61,1 prosentin tarkkuudella (heitot 22/36). Lisäksi Piipari antoi kuukauden aikana 33 koriinjohtavaa syöttöä.

Ottelukohtaiseksi keskiarvoksi saadaan siis tammikuussa 5,5 syöttöä ottelua kohden. Kotkalainen johtaa ansaitusti SM-sarjan syöttötilastoa 4,25 syötön keskiarvolla.

Piipari on tunnettu loistavasta pelisilmästään. Vuonna 2001 Piipari oli Yhdysvaltain yliopistosarjassa edustamansa Xavierin paidassa koko yliopistokoripalloilun paras koriinjohtaneiden syöttöjen jakaja 8,3 ”namupassin” keskiarvollaan. Maaotteluiden syöttötilastoissa Piiparin nimi on myös tuttu näky.

- Tammikuun ottelut sujuivat kokonaisuudessaan hyvin. Joulutauko teki meille hyvää. Juostiin paljon treeneissä ja se näkyi viime kuussa myös otteluissa, Piipari toteaa.

- Tässä joukkueessa on hyvä pelata varsinkin nyt, kun nuoremmat pelaajat ovat saaneet paljon lisää itseluottamusta. Se helpottaa myös omaa pelaamista, kun tietää, että penkiltä nousee myös ratkaisijoita, sanoo Piipari kehuen varsinkin Jutta Richterin ja Henna Launiaisen panosta joukkueelle.

- Molemmat ovat ottaneet ison askeleen eteenpäin. Jutta on harjoitellut todella hyvin ja Henna puolestaan sai maajoukkueen Baltic Sea Cupista uuden vaihteen pelaamiseensa, Piipari jatkaa.

Peli-Karhut peittosi kuukauden aikana Pussihukat, ToPon, Pyrinnön, Huiman ja Pantterit. Ainoa tappio kärsittiin vieraissa Espoo Teamille. Piiparin tehoindeksiksi kirjattiin 0,583.

Ensi lauantaina Peli-Karhut kohtaa jälleen sarjakärki BC Nokian. SM-sarjan lisäksi joukkueet taistelivat joulukuussa Suomen Cupin mestaruudesta. Piipari ennakoi ottelusta tulevan yhtä tiukka kuin kaikki kauden aikaisemmatkin kohtaamiset.

- Parasta tänä vuonna SM-sarjassa on ollut joukkueiden tasaisuus. Tässä voi vielä käydä ihan miten vain, sillä sarjassa on monta hyvää joukkuetta. Tavoittelemme tietysti sijoittumista ylemmässä jatkosarjassa kahden parhaan joukkoon. Saa nähdä miten Nokia tulee vastaamaan juoksupeliimme, joka on aseemme muita vastaan, sanoo Piipari, joka muistuttaa tulevan ottelun levypallojen merkitystä.

Naisten jatkosarjojen viikonlopun ottelut:

Ylempi

La

04.02.2006

PeKa

-

BC Nokia

Karhulan liikuntahalli

15:00

La

04.02.2006

Huima

-

Pantterit

Äänekosken liikuntatalo

17:00

Su

05.02.2006

Espoo

-

Huima

Espoonlahden urheiluhalli

15:00

Su

05.02.2006

BC Nokia

-

Pantterit

Nokian palloiluhalli

17:00

Alempi

La

04.02.2006

Catz

-

FoA

Lappeenrannan urheilutalo

15:30

La

04.02.2006

ToPo

-

Pyrintö

Munkkiniemen Yhteiskoulu

18:30

Su

05.02.2006

Pyrintö

-

PuHu

Pyynikin palloiluhalli

14:00

Su

05.02.2006

FoA

-

ToPo

Feeniks

17:00



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

Näytä lisää vastaavia