ToPo saapuu Tapiolan odotettuun TV-otteluun

6.2.2006 Tunnelma on tänä iltana Tapiolan urheiluhallin katossa, kun Honka saa Urheilukanavan TV-ottelussa vieraakseen paikallisvastustaja Torpan Pojat Helsingistä. Vauhdikas koripalloilta alkaa klo 18:00 ennakkotunnelmilla ja jännittävä paikallispeli pääsee käyntiin klo 18:30. Veikkauksen Live –vedonlyönti on totuttuun tapaan mukana ottelutunnelmassa.

Honka ja ToPo pelaavat samalla keskinäiset ottelunsa päätökseen runkosarjan osalta. Honka johtaa keskinäisissä kohtaamisissa ToPoa otteluvoitoin 2-1. ToPo voitti ensimmäisen ottelun 8. lokakuuta Kisahallissa lukemin 97–86, mutta sen jälkeen Honka on kuitannut sarjapisteet.

NBA-legenda Dennis Rodman todisti aitiopaikalta ja reippaasti yli 7000 katsojaa vähän kauempaa, kun Honka kaatoi Torpan 6. joulukuuta Helsingin jäähallissa numeroin 84–70. Viikko Rodman shown jälkeen Tapiolassa kotijoukkue voitti toistamiseen lukemin 112–79.

ToPon tavaramerkiksi on muodostunut maltillinen puolustuspeli, jonka avulla joukkue kukisti sarjan kakkosen Namika Lahden viime viikolla. Huono onni loukkaantumisten kanssa varjostaa edelleen sarjanousijan kautta.

ToPon viime perjantain Kouvot-ottelussa loukkaantuneella Leho Kraavilla on todennäköisesti puolen vuoden sairasloma edessään.

- Tämä loukkaantumistouhu alkaa pikku hiljaa harmittamaan oikein toden teolla. Loukkaantumisia tulee tuon tuosta ja tuntuu pahalta Kraavin puolesta, totesi ToPon päävalmentaja Pekka Salminen.

Kraavin loukkaantumisesta huolimatta ToPo taisteli voiton Kouvoista ja jätti jälleen vastustajan alle 60 pisteen. ToPo nousi voiton myötä liigan viidenneksi.

Espoon Honka on voittanut liigan neljä viimeistä otteluaan ja pitää sarjataulukossa tällä hetkellä kolmatta sijaa. Tasaisessa Korisliigassa jokainen ottelu on tärkeä ja tässä vaiheessa kautta niin ToPo kuin Honka pelaavat runkosarjasijoitusten osalta todella ratkaisevia vaiheita.

TV-peli vedonlyönnissä

Honka-Topo on Veikkauksen Pitkävetolistalla sekä Päivän Parin kohteena. Näitä pelejä voit pelata aina 18:25 asti. Ottelun aikana voi lyödä lisää vetoa Live –vedonlyönnin kautta.

Live-vedon ideana on veikata sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eli esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tekee ottelun avauskorin, kumpi johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jne. Kohteet aukeavat pelin edetessä ja ne sisältävät tulosvaihtoehtoja, joille on määritelty kiinteät kertoimet.

Live-vetoa voi pelata joko internetin välityksellä tai puhelimitse wapilla. Pelaamista varten pelaajalla tulee olla OnNet-pelitili, josta raha siirretään erilliseen pelikukkaroon. Pelivuorokauden aikana pelikukkaroon voi siirtää enintään 100 euroa ja Live-vedon suurimmaksi yksittäiseksi panokseksi on määritelty 20 euroa.

Lisätietoja sekä kertoimet voit tarkistaa http://www.veikkaus.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia