7.2.2006 Naisten koripallomaajoukkue tähtää Italiassa vuonna 2007 järjestettäviin EM-kilpailuihin. Ensi lauantaina järjestetään Madridissa lohkoarvonta, jonka lopputulosta naisten päävalmentaja Hilpi Savikko odottaa mielenkiinnolla.
Suomen arvontakorissa ovat Belgia, Kroatia, Israel ja Bulgaria, joita ei siis ainakaan kohdata samassa lohkossa. Viime kesän karsinta ja harjoitusottelut osoittivat, että Suomi taistelee tosissaan EM-kisapaikasta.
Naisten A-divisioonan lohkoarvonnassa arvotaan kolme neljän joukkueen lohkoa sekä kaksi kolmen joukkueen lohkoa. Italian EM-kisoihin 2007 ovat jo selviytyneet isäntämaan lisäksi tänä vuonna MM-kisoissa pelaavat Tshekki, Venäjä, Espanja, Liettua ja Ranska.
Suomen arpaonni lohkoarvonnoissa ei ole viime vuosien aikana ollut kovinkaan suosiollinen. Tulevan arvonnan pahin yhdistelmä ennakkoon olisi Puola, Ukraina ja Valko-Venäjä. Myös Unkari on useaan otteeseen ollut Suomen lohkovastustajana, joten vaihtelua maajoukkueenjohto toivoo myös siihen. Savikko katselee tulevien EM-kisojen lohkoarvontaryhmiä rauhallisin mielin.
- Odotellaan nyt EM-karsintalohkot ja lähdetään sitten miettimään, mitä kussakin maassa tapahtuu. Joukkueiden taso voi heilahdella suuresti avainpelaajien osallistumisesta riippuen. Esimerkiksi Puolan joukkue Margo Dydekin kanssa on ihan eri luokkaa kuin ilman 213-senttistä sisäpelaajaa, toteaa Savikko.
Suomi on voittanut EM-kisoissa pelaavat Liettuan ja Saksankin viime kesänä. Savikko pitää jalat kuitenkin maassa ja muistuttaa, että harjoitusottelut ovat aina harjoituspelejä.
- Ensisijaisesti meidän on saatava oma palettimme kuntoon ja päästä harjoittelemaan sekä pelaamaan kovia harjoitusotteluita, lisää Savikko.
EM-karsintaotteluiden pelipäivät ovat 6.9, 9.9., 13.9., 16.9., 20.9. ja 24.9. Lohkovoittajat ja neljä parasta lohkojen kakkosta selviytyvät suoraan EM-kisoihin. Lisäksi jäljelle jääville yhdeksälle maalle järjestetään lisäkarsinta, jonka voittaja saa viimeisen paikan EM-kisoihin.
- Kun saamme parhaat pelaajat mukaan maajoukkueeseen, niin olemme aika lailla samalla tasolla muun muassa Serbia & Montenegron, Saksan ja Kreikan kanssa. Vastustajia ei kannata liikaa murehtia, kun kaikki on kuitenkin voitettava tai oltava hyvä kakkonen kaikista lohkoista, ennakoi Savikko, joka painottaa jokainen EM-karsintaottelun tärkeyttä.
Arvonta suoritetaan helmikuun 11. päivä Madridissa.
|
Kori 1 |
Latvia |
Poland |
Turkey |
Serbia & Montenegro |
Greece | ||||
|
Kori 2 |
Germany |
Romania |
Slovakia |
Ukraine |
Hungary | ||||
|
Kori 3 |
Belgium |
Croatia |
Israel |
Bulgaria |
Finland | ||||
|
Kori 4 |
Belarus |
Sweden |
Slovenia |
Susiladiesin ja kesän 2025 naisten universiadijoukkueen kesä käynnistyy tänään maanantaina 2.6. open gymin merkeissä Helsingin Urhea-hallissa. Kesän kotikamaralla huipentaa universiadijoukkueen Saksa-maaottelut Urheassa, joista toinen on avoin yleisölle.
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.
Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.
Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.
Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.
Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.
Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.