21.2.2006 Korisliigan runkosarjan kärkijoukkue Joensuun Kataja ja laitahyökkääjänsä Sami Lehtoranta ovat solmineet jatkosopimuksen pelikaudesta 2006–07. Sopimus on mallia 1+1 eli se sisältää option vielä kaudesta 2007-08.
Ensimmäistä kauttaan Katajaa edustava Lehtoranta kertoo joukkueen nettisivuilla, ettei tässä vaiheessa muita varteenotettavia vaihtoehtoja Katajan lisäksi ollut.
- Olen viihtynyt kaupungissa mainiosti ja kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan.
205-senttinen Sami Lehtoranta on kuluvalla kaudella pelannut tähän mennessä kaikissa 36 runkosarjaottelussa. Pisteitä on syntynyt ottelua kohden 17,3, mikä oikeuttaa tällä hetkellä sarjan paremmuustilaston sijaan 17.
Kuluvan kauden aikana Lehtoranta on ehtinyt saavuttaa kaksi rajapyykkiä SM-runkosarjahistoriassaan: joulukuussa hän torjui vastustajan heiton 300:nnen kerran kautta aikojen 4. pelaajana. Helmikuussa ylittyi puolestaan 1500 levypallon raja kautta aikojen 27. pelaajana.
Urallaan Lehtoranta on edustanut Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoita, Äänekosken Huimaa, Namika Lahtea, ranskalaisseura Dijonia ja Katajaa. Meneillään hänellä on 10. SM-sarjakausi. A-maaotteluja tilillä on 45 ja nuorten maaotteluja 10. Suurimmat saavutuksensa ovat Suomen Cup -voitto 2000, SM-hopea 2002 ja 2004 ja SM-pronssi 2001 (kaikki Namika Lahdessa). SM-sarjan piste-ennätyksensä on 37.
Joukkueenjohtaja Jukka Törmälä kertoo Katajan nettisivuilla, että on luonnollisesti tyytyväinen Lehtorannan jatkamisesta Kataja-paidassa.
- Halusimme ehdottomasti pitää Samista kiinni ja on todella hienoa, että sopimus syntyi jo nyt.
Muiden runkopelaajiensa osalta Katajalla on tällä hetkellä tulevalle kaudelle ulottuvat sopimukset Petri Virtasen ja Jyri Lehtosen kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.