Möttölän Dynamo kukisti Punaisen Tähden pisteellä

1.3.2006 Hanno Möttölän edustaman Moskovan Dynamon on kukistettava ensi tiistaina kotikentällään Belgradin Punainen Tähti, jotta venäläisseura pysyy tavoitteessaan ja raivaa tiensä koripallon ULEB-cupin välieriin.

Joukkueiden välinen ensimmäinen puolivälieräottelu päättyi Belgradissa yli 7000 katsojan silmien edessä Dynamon niukkaan 87-86 (47-45) -voittoon. Kaikki on siis vielä avointa, kun yhteistulos ratkaisee jatkoonmenijän.

Möttölä pelasi Belgradissa runsaat kahdeksan minuuttia tehoin 5/1. Hän pisti neljästä vapaaheitostaan kolme sisään, mutta pelitilanneheitoissa (1/4) osumatarkkuus oli vaisumpi. Ainoan kakkosensa Möttölä kävi donkkaamassa naruihin.

Tasainen vääntö ratkesi vieraiden eduksi 17 sekuntia ennen ottelun loppua Ruben Douglasin vapaaheittoon. Kotijoukkue sai vielä tilaisuutensa, joka kuivui kuitenkin kokoon Mire Chatmanin blokattua komeasti Gerrod Hendersonin. Douglas heitti Belgradissa 24 ja Chatman 22 pistettä.

- Erittäin hieno ottelu ja vielä kovempaa on luvassa ensi tiistaina Moskovassa. Mitään ei ole vielä ratkaistu, painotti Dynamon kokenut serbivalmentaja Dusan Ivkovic, 61.

Belgradista lähtöisin oleva Ivkovic nosti esiin vastustajien riveistä 207-senttisen Milan Gurovicin. Eikä syyttä. Vuoden 2002 maailmanmestari rankaisi Dynamoa 35 pisteellä. Espanjassa uransa tähänastiset huippukaudet pelannut Gurovic, 29, tempaisi kymmenestä kolmen pisteen heitostaan seitsemän sisään.

- Sääli, että hävisimme ottelun tällaisen esityksen jälkeen, mutta meillä on edelleen mahdollisuuteemme. Dynamo on pelannut paremmin vierasotteluissaan, muistutti Gurovic, joka poimi ensimmäisen osaottelun ratkaisun tilastoista.

Dynamo hävisi levypallot 34-25, mutta teki toisaalta vapaaheittoviivalta 11 pistettä Punaista Tähteä enemmän.

- Dynamon 45 vapaaheittoa ja niistä tehdyt 33 pistettä olivat avain tämän ottelun ratkaisuun.

ULEB-cupin puolivälierien ensimmäisissä osaotteluissa nähtiin myös toinen vierasvoitto, kun Aris BSA kävi kukistamassa Asvelin 67-60. Hemofarmin ja Dejan Bodirogan tähdittämän Virtus Rooman ottelut päättyivät kotivoittoihin.

Hemofarm otti kierroksen suurimman voiton Reggio Emiliasta numeroin 88-72. Vielä alkulohkossaan suurissa vaikeuksissa ollut Rooma voitti Hapoel Jerusalemin 92-84.

Otteluparin Dynamo-Punainen Tähti voittaja kohtaa välierissä joko Virtus Rooman tai Hapoel Jerusalemin.

Dynamo kaatoi Rooman molemmissa alkulohkon otteluissaan. Ottelut Jerusalemia vastaan päättyivät puolestaan 1-1, kun moskovalaisseura hävisi sille jo merkityksettömän pelin vieraissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia