Sarcevic siirtyy Honkaan, Iisalolle pitkä jatkosopimus

3.5.2011 Korisliigassa pelaava Espoon Honka on solminut kaksi merkittävää pelaajasopimusta. Uudenkaupungin Korihaita viisi edellistä kautta edustanut bosniahertsegovinalainen Bojan Sarcevic, 23, siirtyy espoolaisseuraan kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Maajoukkuemies Tuomas Iisalo, 28, on puolestaan solminut Hongan kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksen.

Maajoukkuemies Tuomas Iisalo jatkaa Espoossa kolmivuotisella sopimuksella.

Bojan Sarcevic siirtyy viiden Korihait-kauden jälkeen Hongan riveihin. Kuvat: Francois Perthuis.

- Sarcevic oli siirtomarkkinoiden yksi mielenkiintoisimmasta nimistä ja on hienoa, että hän valitsi seurakseen Hongan. Meillä on isot odotukset hänen osaltaan, kertoo Hongan manageri Sampsa Rekonen.

Sarcevic pelasi päättyneen kauden Korihaissa 12,5 pisteen ja 3,9 levypallon tehoilla. Taitavan, 190-senttisen takamiehen käsistä lähti edelleen 3,5 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.

Korihait selvisi Sarcevicin avustuksella Korisliigan välieriin, joissa se joutui tunnustamaan mestaruutta puolustavan Tampereen Pyrinnön paremmakseen.

- Sarcevic on nuori ja kehittyvä pelaaja. Hän esitti viime kaudella ehdottomasti parastaan tähän mennessä, sanoo Rekonen.

Loviisan Koripallohokin kasvatti Iisalo kokosi kaudella 2010-11 Korisliigassa 11,4 pisteen ja 2,9 levypallon tehot. Kansainvälisessä VTB United -liigassa vastaavat lukemat kirjattiin 6,8/3,2.

Korisliigan otteluissa tarkkakätinen Iisalo upotti kolmen pisteen heittonsa 38,7 prosentin (113/292) tarkkuudella. Sihti oli sarjan kymmenenneksi tarkin kyseiseltä etäisyydeltä.

- Iisalon perässä oli toki muitakin seuroja, joten olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että runkopelaajamme sitoutui Honkaan näin pitkällä jatkosopimuksella, toteaa Rekonen.

Tuleva pelikausi on Iisalolle jo uran 11:s maan pääsarjassa. Hän on Hongan lisäksi edustanut liigatasolla Kouvoja.

195-senttinen Iisalo on pelannut urallaan 49 miesten ja 19 nuorten maaottelua Suomi-paidassa. 

 
26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

Näytä lisää vastaavia