Kaminen palaa Saksasta Suomeen

13.3.2006 Saksassa koripallon 1. Bundesliigassa säilymistaistelua käyvän Braunschweigin kakkosvalmentaja Tomi Kaminen on tehnyt päätöksensä. Viime keväänä Vantaan Pussihukat SM-hopealle luotsannut Kaminen palaa Suomeen yhden Saksassa vietetyn kauden jälkeen.

- Yksi, joskin sitäkin antoisampi kausi saa riittää tältä erää Saksassa. Perhe odottaa minua Suomessa.  Haluan pitää silti edelleen ovet avoinna Saksan suuntaan, jonne olen ehtinyt luoda sopivasti kontaktipintaa, kertoo Kaminen, joka ei ole ainakaan vielä neuvotellut tulevaisuudestaan suomalaisseurojen kanssa.

Siihen Kamisella ei ole ollut yksinkertaisesti edes aikaa. Henrik Dettmannin alaisuudessa kautensa käynnistänyt ja vuodenvaihteen jälkeen Emir Mutapcicin komentoon siirtynyt Braunschweig kamppailee ankarasti säilymisestä Saksan pääsarjassa.

Braunschweigilla on matkaa kahden voiton verran putoamisviivan paremmalle puolelle ja Frankfurt Skylinersin kantaan. Braunschweig otti viikonvaihteessa tärkeän kotivoiton juuri Frankfurtista numeroin 81-76 (41-44).

- Olimme hävinneet tätä ennen viisi viimeistä kotiottelua loppuminuuteilla, jotka pystyimme nyt kääntämään eduksemme, huokaisi Kaminen helpotuksesta.

- Kaikki on yhä mahdollista, sillä meillä on pelaamatta runkosarjasta vielä seitsemän ottelua. Loppuohjelma on tosin vaikea. Kohtaamme kärkijoukkueista muun muassa Bambergin kahdesti, sekä edelleen myös Kölnin ja Alba Berliinin.

Noopilan ja Matisen peliminuutit vähissä

Suomen maajoukkuekoripalloilijat, Braunschweigin Mikko Noopila ja Frankfurtin Jukka Matinen eivät päässeet loistamaan Kamisen silmien alla.

- Noopila ei pelannut ottelussa lainkaan. Mikko on ollut flunssassa, mutta hänellä on ollut myös vaikeuksia löytää paikkaansa Mutapcicin rotaatioon.

Isossa roolissa Frankfurtin mestaruuskaudella ollut Matinen sai tyytyä jälleen vain kolmeen peliminuuttiin, joiden aikana hän ehti ottaa kaksi levypalloa.

- Matisella on vähän samanlainen tilanne kuin Noopilallakin. Frankfurtin valmentaja Charles Barton on valinnut linjansa. Saksassa sarjat ovat avoinna ulkomaalaisten osalta ja varsinkin jenkit saavat paljon peliaikaa, toteaa Kaminen, jolle loppuratkaisuja vailla oleva kausi on ollut opettava ja avartava kokemus.

- Peli on silti sama kuin Suomessakin. Ei täällä sittenkään olla ideaalisesti paljoakaan Suomea edellä. Resurssit ovat tietenkin toista luokkaa.

- Saksa on opettanut ainakin sen, miten asioita tehdään ja miten niitä ei kannata tehdä.

Tammivaaran ja Stenin MBC ei tartu villiin korttiin

Saksan ykkösbundesliiga on päätetty laajentaa ensi kaudella 18 joukkueen sarjaksi. Joukkuemäärä nousee nykyiseen verrattuna kahdella. Tämä merkitsee samalla sitä, että niin Braunschweigille kuin Frankfurtillekin on tarjolla 100 000 euron hintainen villi kortti, jos ne eivät pysty säilyttämään pelillisesti asemiaan.

Villiä korttia vilautellaan myös 2. bundesliigan kahdessa lohkossa toiseksi sijoittuville joukkueille. Toinen niistä on pohjoislohkossa pelaava, Ari Tammivaaran valmentama ja Juha Stenin vahvistama Mitteldeutscher BC.

- Olen keskustellut asiasta Tammivaaran kanssa. Hän kertoi minulle, ettei MBC lähde villin kortin linjalle. Joukkue jatkaa ainakin vielä ensi kauden kakkossarjassa, tietää Kaminen.

MBC:n peliä pyörittävä Sten oli ottelun tehokkain pelaaja, kun hänen seuransa varmisteli lohkon toista sijaa 82-70 (47-29) -kotivoitolla Rhöndorfista. Sten heitti 18 pistettä, otti kaksi levypalloa ja riisti pallon viisi kertaa vastustajalta.

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia