Pudotuspeliparit selvillä, Pantteri-patsaan metsästys voi alkaa

18.3.2006 Lauantaina saatiin päätökseen Korisliigan edellisvuodesta 22 ottelun verran kasvanut 264 ottelun runkosarjaurakka. Kahdeksan parasta jatkaa runkosarjan voittaneen Joensuun Katajan johdolla puolivälieriin. Kataja saa vastaansa kahdeksanneksi sijoittuneen Vantaan Pussihukat.

Runkosarjan kakkossijan Espoon Honka oli varmistanut jo ennen viimeistä kierrosta. Tampereen Pyrintö saa lähteä kesälomille ja karsinnoista luopuvan turkulaisen Aura Basketin taru päättyy ainakin pääsarjassa.

Lauantain suurin jännitysmomentti löytyi viidennen sijan kohtalosta. Kouvot, Namika Lahti ja Lappeenrannan NMKY taistelivat kotiedusta. Kolmikko haki voitot viimeisistä runkosarjan otteluistaan, joten keskinäisten otteluiden vertailussa Kouvot sai viidennen sijan ja näin menetti kotiedun.

Puolivälieräparien taistot käynnistyvät lauantaina 25.3. Välieriin selviävät ottelusarjojen voittajat kolmella voitolla. Muut pelipäivät ovat 27.3., 29.3. ja 1.4. sekä tarvittaessa 3.4. ja 5.4. Puolivälierissä ottavat toisistaan mittaa seuraavat parit (runkosarjan sijoitukset suluissa):

Joensuun Kataja (1)

Pussihukat, Vantaa (8)

Honka, Espoo (2)

Korihait, Uusikaupunki (7)

Lappeenrannan NMKY (3)

ToPo, Helsinki (6)

Namika Lahti (4)

Kouvot, Kouvola (5)

Puolivälierän otteluohjelmaan tästä.

Tarmo karsimaan

Porvoon Tarmolla oli vielä ennen viimeistä kierrosta mahdollisuus voitolla ja KTP:n tappiolla Namika Lahdelle nousta pois karsijan paikalta. Haaveet kuitenkin kariutuivat Tarmon kärsiessä tappion Pyrintöä vastaan luvuin 100-83.

Karsinnassa pelaavat Porvoon Tarmon seurana I divisioonan 2. ja 3. eli Forssan Koripojat ja Kauhajoen Karhu. Joukkueet aloittavat jo 22.3. kaksinkertaisen sarjan, jonka voittaja pelaa Korisliigassa kaudella 2006–07. SM-karsintasarja pelataan Korisliigan ulkomaalaissäännöillä, joten joukkueet saavat peluuttaa vahvistuksiaan. 

Korisliigassa pelaa 12 joukkuetta kaudella 2006–07. Sarjapaikkansa varmistivat runkosarjan perusteella pudotuspelijoukkueiden lisäksi Tampereen Pyrintö sekä KTP.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia