Rannikolta vahva paluu Ljubljanan pelintekijäksi

3.4.2006 Silmävammastaan toipunut Teemu Rannikko, 25, teki vahvan paluun slovenialaisjoukkueensa Union Olimpija Ljubljanan pelintekijäksi koripallon Adriatic-liigassa. Olimpija palasi Rannikon myötä voittokantaan kukistamalla Zagrebin kotonaan numeroin 75-70 (32-36).

Takaa-ajana tullut kotijoukkue käänsi pelin lopullisesti edukseen tilanteessa 60-60, jolloin Rannikko osui kaksi kertaa peräkkäin kolmen pisteen heittokaaren takaa. Rannikko pelasi ottelussa vajaat 26 minuuttia, joiden aikana hän teki 13 pistettä, otti yhden levypallon ja antoi neljä koriin johtanutta syöttöä.

Rannikko teki henkilökohtaisen ennätyksensä joukkueiden välisessä ensimmäisessä kohtaamisessa Zagrebissa, jolloin hänen 12:sta kolmen pisteen heitostaan komeasti kymmenen lävisti korirenkaan. Kotiottelussa Rannikko heitti kaaren takaa tehoin 3/5.

- Oli taas mukava päästä pelaamaan kuukauden tauon jälkeen. Jalat eivät vielä toimineet normaalisti, mutta muuten ihan hyvä esitys, totesi Rannikko.

- Heitimme ensimmäisen puoliajan huonosti. Saimme viimeisellä neljänneksellä pelin kuitenkin uomiinsa. Kovia kolmosia, pari stoppia puolustuksessa ja ottelu kääntyi meille.

Slovenian liiga kutsuu

Olimpija Ljubljanalla on pelaamatta enää yksi ottelu Adriatic-liigassa. Olimpija sijoittuu 16 joukkueen sarjassa kymmenenneksi, eli jatkopaikka jää saavuttamatta. Jatkopeleihin ovat jo paikkansa varmistaneet Partizan, FMP, Punainen Tähti, Hemofarm, Cibona, Bosna ja Vojvodina. Zadar ja Slovan ratkaisevat kahdeksannen pudotuspelipaikan kohtalon.

- Meillä on edessä vielä ensi lauantaina vierasottelu Bosnaa vastaan, jonka jälkeen Adriatic-liiga on osaltamme ohi.

- Pelimme jatkuvat 12. huhtikuuta hallitsevana mestarina Slovenian liigassa. Ensin pelaamme kuuden joukkueen kaksinkertaisen sarjan, sitten pudotuspelit ja toivon mukaan vielä finaalit, kertoo Rannikko, joka on jo ehtinyt juhlia Olimpijan vihreässä peliasussa Slovenian cup-mestaruutta.

Sagadinin muutokset jatkuvat

Olimpija on pelaajaringiltään nykyään aivan toinen joukkue, joka nähtiin vielä viime syksynä Espoossa pelatussa kansainvälisessä turnauksessa. Kroaatti Pino Grdovicin tilalle päävalmentajaksi kesken kauden pestattu slovenialainen Zmago Sagadin alkoi luoda mieleistään joukkuetta jo ensi kaudeksi välittömästi, kun Olimpijan tie nousi pystyyn Euroliigan alkulohkossa.

Miehiä on tullut ja mennyt, ja pelaajaliikenne käy edelleen vilkkaana. Edellisellä valtakaudellaan Olimpijan Euroopan eliittiin nostanut Sagadin on kutsunut viimeisimpinä tulokkaina koeajalle 207-senttiset Slobodan Bozovicin, 27, ja Slobodan Ljubotinan, 21. Rannikko solmi viime kesänä Ljubljanan kanssa kahden vuoden mittaisen sopimuksen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia