Nikkilä ja Kotti kohtaavat tärkeässä ottelussa Italiassa

11.4.2006 Italian kakkosliigassa ensimmäistä kauttaan pelaavat Suomen maajoukkuekoripalloilijat Tuukka Kotti ja Antti Nikkilä asettuvat torstaina vastakkain molempien joukkueiden kannalta tärkeässä ottelussa.

Kotin edustama Castelletto tarvitsee yhden voiton kahdesta jäljellä olevasta runkosarjan ottelustaan varmistaakseen säilymisensä kakkosliigassa.

Castelletton vieraaksi matkustava Nikkilän Caserta puolestaan hakee parhaita mahdollisia asemia kahdeksan joukkueen playoff-sarjaan, jonka voittaja nousee ensi kaudeksi SerieA:han.

Trapani on jo tuomittu putoamaan, mutta Casale Moferrato vaanii Castellettoa edelleen neljän pisteen päässä.
- Meidän on voitettava toinen otteluistamme, tai Casalen on hävittävä vastaavasti yksi peleistään. Tasapisteisssä Casale olisi keskinäisten ottelujemme perusteella vahvoilla, kertoo Kotti.
- Ei tässä ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä puristamaan sata lasissa Nikkilän Casertaa vastaan.

Castelletto lähtee tärkeään otteluun tappio allaan, kun Novara osoittautui kotonaan paremmaksi pistein 75-58 (37-28).
- Ottelu oli meidän osaltamme aika surkeaa heittopeliä. Lisäksi puolustuksemme antoi periksi kolmannella neljänneksellä, kun olimme pystyneet kuromaan eron jo viiteen pisteeseen.
- Vastustaja onnistui siinä vaiheessa kahdessa kolmeen pisteen heitossaan ja sen jälkeen emme päässeet enää peliin mukaan, kertasi Kotti ratkaisun hetkiä.

Kotti lukeutui Novarassa vierasjoukkueen parhaimmistoon 12 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla. Runkosarjassa kolmantena oleva Caserta palasi voittojen tielle kaatamalla kotiyleisönsä edessä Montegranaron numeroin 94-79 (44-38).

Kovalla osumaprosentilla (73,22) kakkosliigan tarkimpana kahden pisteen heittäjänä jatkava Nikkilä rankaisi vastustajiaan 11 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Kaksi voittoa Casertaa enemmän ottanut Eurorida Scafati on jo varmistanut runkosarjan ykkössijan ja suoran nousun A-liigaan.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia