Honka otti Lahdessa kiinnityksen pronssiin

18.4.2006 Espoon Honka otti kiinnityksen koripallon SM-pronssimitaleihin kukistamalla ensimmäisessä osaottelussa Namika Lahden. Honka haki vierasvoiton numeroin 101-88 (48-45). Toinen ja samalla ratkaiseva osaottelu pelataan torstaina Tapiolan urheiluhallissa.

Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee Espoossa pronssimitalien kohtalon. Namika Lahti on torstaina 14 pisteen pakkovoiton edessä, mikäli se haluaa päättää kautensa himmeimmät mitalit kaulassaan.

Honka on tosin asiasta vahvasti toista mieltä, minkä jo Lahden jäähallissa pelattu ottelukin osoitti. Vierasjoukkue aloitti pelin räväkästi siirtymällä nopealla tahdilla jo 17-2 -johtoon.

Kotijoukkue sai kuvionsa hiljalleen kuntoon ja käväisi tauon jälkeen kolmen pisteen johdossakin, kunnes Honka iski uudelleen ja säilytti johtonsa loppuun asti. Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic myönsi, että joukkueen motivointi ei ollut helppoa ensimmäiseen pronssiotteluun.

- Minun ja pelaajieni ehdoton tavoite oli mestaruus. Haluamme silti päättää tämän kauden mallikkaasti, palkita kotiyleisömme torstaina ja siirtyä kesälomille voittajina pronssimitalit kaulassa.

Hongasta  täksi kaudeksi Namika Lahteen siirtynyt Aki Ulander oli syystäkin harmissaan joukkueensa vaisuista alkuminuuteista.

- Ottelun alut ovat olleet meille hankalia koko kauden ajan, mutta tämä oli kyllä pohjanoteeraus.

- Onneksi saimme myöhemmin kavennettua eroa. Ei tuo Hongan 13 pisteen etu mikään mahdoton ole. Uskon ja luotan, että taistelemme edelleen tiukasti mitaleista, totesi torstaina entiseen kotisaliinsa palaava Ulander, joka jäi itse ensimmäisessä osaottelussa teholukemiin 4/1.

Kentän hahmo oli puolestaan Hongan asussa entistä seuraansa 28 pisteellä ja seitsemällä levypallolla rankaissut Monte Cummings. Cummings sai hyvää tukea Danny Horacelta (21/4), Kimmo Muuriselta (20/5) ja Tim Kisneriltä (14/6).

Kisner tarjosi ottelussa hienot kahdeksan koriin johtanutta syöttöä ja riisti pallon neljä kertaa lahtelaisilta. Kotijoukkueen tehot lepäsivät pitkälti trion Michael Kuebler (29/4)-Ville Mäkäläinen (20/5)- Jonathan Jones (20/5) varassa.

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia