Olli Kaunomäki jatkaa FoKoPossa

15.5.2011 Vuosi sitten Lahden NMKY:sta miesten I divisioonan FoKoPoon siirtynyt 195-senttinen Olli Kaunomäki jatkaa Forssassa myös tulevalla pelikaudella. Heittäjänä tunnettu Kaunomäki, 24, kuului viime kaudella joukkueensa parhaisiin korintekijöihin.

Olli Kaunomäki jatkaa I divisioonassa FoKoPon paidassa. Kuva: Francois Perthuis.

Kaunomäki pelasi päättyneellä kaudella 22 runkosarja- ja kolme pudotuspeliottelua reilun 24 minuutin keskiarvolla. Kaunomäki viimeisteli joukkueelleen 11,0 pistettä, 2,3 levypalloa, 1,2 syöttöä ja 1,2 riistoa ottelua kohden ja upotti kakkosensa 50,5%, kolmosensa 32,3% ja vapaaheittonsa 81,1% tarkkuuksilla. Kaunomäen yhden ottelun piste-ennätys oli 27.

- Oli positiivinen yllätys, kun Olli ilmoitti viikko sitten halustaan jatkaa meillä. Tiedossani oli, että hän pyrkii Turun ja Lappeenrannan kauppakorkeakouluihin opiskelemaan ja hetken piti miettiä, onko meillä tarjota Ollille tarpeeksi isoa roolia, mutta olisi ollut tyhmää olla ottamatta Ollin kaltaista pelaajaa ja loistavaa persoonaa joukkueeseen, kertoo FoKoPo:n päävalmentaja Ari Mikkola.

- Nyt laiturin paikoilla on kova kilpailu peliajasta, mutta näen sen pelkästään positiivisena ongelmana. Todella tyytyväinen pitää olla joukkueen kasaamisessa onnistumiseen tähän asti.

Mikkola paljastaa, että FoKoPo tavoittelee vielä yhtä amerikkalais- ja yhtä suomalaispelaajaa nelospaikalle.

FoKoPolla on voimassa sopimukset tulevasta pelikaudesta Baboucarr "Boo" Bojangin, Tracy Robinsonin, Markus Moleniuksen, Olli Kaunomäen, Juho Heleniuksen, Robert Juvosen, Sami Ikävalkon, Tero Inton ja Henri Kotavuon kanssa.

Henkilöt

 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia