Puola toistamiseen Suomen 20-vuotiaita parempi

2.7.2006 Puolan 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voiton suomalaisista ikätovereistaan, kun joukkueet kohtasivat toisensa sunnuntaina toistamiseen Gdanskissa. Puola karkasi toisella puoliajalla ja juoksi lopulta 87-57-voittoon.

Suomi pystyi vastaamaan Puolan menoon ainoastaan ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Suomalaiset johtivat toisella jaksolla kolmella pisteellä. Toinen puoliaika oli Puolan näytöstä. Isännät olivat vieraitaan askeleen edellä joka pelipaikalla ja pääsivät helposti vapaaheittoviivalle.

- Tänään meiltä yksinkertaisesti loppui jalat. Kuuden päivän harjoittelu teki tepposensa ja jouduimme juoksemaan perässä koko ajan. Nyt saamme pienen huilin ennen kovia Venäjä-pelejä, kertoi Suomen päävalmentaja Pekka Salminen.

Suomalaisista Joonas Suotamo viimeisteli 15 ja Samuel Haanpää 14 pistettä. Namika Lahden Vesa Mäkäläinen ylsi kolmantena suomalaisena kaksinumeroisiin teholukemiin kymmenellä pisteellään.

Suomi viimeistelee EM-kisakuntoaan kohtaamalla vielä kahdesti (6.-7.7.) ikäluokan hallitsevan Euroopan mestarin Venäjän Moskovassa. 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisat pelataan Portugalissa 14.-23.7.

Puola – Suomi 87 - 57 (37-30), 20-vuotiaiden maaottelu, Gdansk, Puola 2.7.2006

Ottelussa ei pidetty tilastoja. Seuraavassa suomalaispelaajien pisteet.

Joonas Suotamo

15

 

Jari Vanttaja

-

(loukkaantunut)

Gerald Lee Jr.

6

 

Samuel Haanpää

14

 

Tero Laitinen

-

 

Vesa Mäkäläinen

10

 

Mikko Koivisto

4

 

Ville Liimo

-

 

Petteri Koponen

5

 

Jarkko Kyllönen

-

 

Jussi Eskola

-

 

Ilkka Vuori

3

 

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/20-vuotiaat_pojat/
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia