Suomen 18-vuotiaat avasivat EM-kisat Englanti-tappiolla

31.7.2006 Suomi aloitti urakkansa Romanian Sibiussa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa tappiollisesti. Englanti hyödynsi Suomen virhevaikeudet ja vajaamiehisyyden ja rynni 68-57-voittoon.

Ottelun kannalta ratkaiseva hetki osui kolmannen jakson loppupuolelle, kun Suomen isosta kaartista sekä Petri Heinonen että Kim Sivén saivat virhetilinsä täyteen. Tilanteesta 40-38 Englanti kiskaisi ensin 48-38-johtoon ja kävi päätösjaksolla 17 pisteen johtoasemassakin (61-44).

- Peli oli meiltä melkoisen hyvää, kunnes avainmiehillä alkoi virhetili täyttyä. Jo kolmannen jakson alussa korintekomme alkoi tökkiä ja Englanti pääsi karkumatkalle. Vastustajan irtiottoa auttoi se, että teimme kolmannella jaksolla ainoastaan seitsemän pistettä, kertoi maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Suhonen.

Suomen joukkueen lähtökohdat turnaukseen heikentyivät jo kisojen kynnyksellä, kun Henri Kämärä loukkasi kätensä, eikä päässyt kisamatkalle.

Englanti dominoi kamppailun levypallotaistoa lukemin 51-35.

Suomalaisista Aleksi Huuskonen taisteli 16, Jere Päivinen 13 sekä Anselmi Vanjoki kymmenen pistettä.

Suomi pelaa Romaniassa alkulohkossa A, johon kuuluvat lisäksi Englannin lisäksi Luxemburg ja Portugali. Alkulohkon kaksi parasta selviytyy ylempään jatkosarjaan ja siten kamppailemaan A-divisioonan paikoista. Suomi kohtaa maanantaina (31.7.) myöhäisottelussa Portugalin.

Englanti – Suomi 68 – 57 (33-34), 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, Sibiu, Romania 30.7.2006

Petri Heinonen

5/6

 

Kim Sivén

6/3

 

Sad Niskanen

2/6

/3 riistoa

Eero Hautaniemi

0/1

 

Ilkka Ekström

3/2

 

Anselmi Vanjoki

10/1

 

Juho Lehtoranta

1/1

 

Petrus Heinonen

1/3

 

Jere Päivinen

13/2

 

Antti Kanervo

0/3

 

Aleksi Huuskonen

16/3

 


Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat2/
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia