Suomi kaatoi EM-karsinnoissa vastaan tulevan Islannin

2.8.2006 Suomen miesten koripallomaajoukkue otti toisen peräkkäisen voittonsa Tampereen PM-kisoissa kukistettuaan Islannin numeroin 81-73 (42-34). Joukkueet pelaavat syksyllä samassa EM-karsintalohkossa.

Suomi aloitti pelin viisikolla Antti Nikkilä-Jukka Matinen-Tuukka Kotti-Shawn Huff-Petri Virtanen, joka puolusti välittömästi luulot pois vastustajalta. Suomi johti peliä kahdeksan minuutin jälkeen jo 24-9.

Läpi ottelun yhtä mustaa 0-10 - jaksoa lukuun ottamatta peliä hallinneen Suomen johto oli suurimmillaan päätösneljänneksellä numeroissa 71-53.

Päävalmentaja Henrik Dettmann peluutti kaukoviisaasti koko kaartiaan. Tarjolla ollutta murskavoittoa tärkeämpää oli kehittää koko joukkuetta ja ajaa nuoria pelaajia sisään tulevaisuutta varten.

- Pelkkä nuorten pelaajien innokkuus ei riitä. Heidän pitää oppia tilannepelaamista, mistä tässä ottelussa nähtiin jo muutama hyvä esimerkki, kehaisi maajoukkueen valmennustiimiin kuuluva Pekka Salminen.

Koponen erinomainen

Petri Virtanen oli jälleen joukkueen ykköspelintekijä. Virtasen heittopeli ei ollut varsinkaan kaaren takaa uomillaan, mutta hän kokosi silti tililleen 18 pistettä.

Virtanen sai hyvää tukea nuorelta Petteri Koposelta (11/1), joka oli erinomainen. Lähes 25 minuuttia Pyynikin parketilla pelannut Koponen upotti kylmähermoisesti kaikki kolme pelitilanneheittoaan sisään.

- Kehityksen kannalta miesten ottelut paljon parempia, mitä oman ikäluokkani pelit tarjoaisivat. Näissä otteluissa varsinkin tempo, tilannenopeus ja syöttöjen kovuus ovat aivan toista luokkaa.

Kapteeni Jukka Matinen jatkoi Islantia vastaan siitä, mihin tiistain Norja-ottelussa jäi. Matinen (11/2) tähtäsi viidestä kolmeen pisteen heitostaan kolme naruihin.

Levypalloihin röyhkeästi mennyt Tuukka Kotti (10/7) teki pisteensä myös kovalla prosentilla. Kotin viidestä kakkosesta vain yksi livahti ohi.

Antti Nikkilä ehti tehdä seitsemän pistettä, ottaa kolme levypalloa ja antaa viisi koriin johtanutta syöttöä ennen virhetilin täyttymistä.

Lee Jr:n maajoukkuedebyytti 23 vuotta isäänsä nuorempana

Päävalmentaja Dettmann on antanut PM-turnauksessa näyttömahdollisuuden kahdelle 18-vuotiaalle maajoukkuedebytantille, eli Koposelle ja Gerald Lee Jr:lle.

Koponen avasi miesten maaottelutilinsä tiistaina Norjaa vastaan ja Lee Jr:n vuoro oli Islanti-ottelussa.

"Junnu" Lee pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa 23 vuotta isäänsä nuorempana. Gerald Lee Sr. oli jo 41-vuotias, kun hän kohtasi Suomen edustusasussa Ruotsin vuonna 1992 Tapiolan urheiluhallissa. "Jerry" Lee teki kolme pistettä Ruotsin 68-46 -voittoon päättyneessä ottelussa.

Lee Jr. pisti debyytissä paremmaksi myös tehojen osalta. Yhdysvaltojen yliopistokentille siirtyvä nuorukainen heitti Islannin koriin yhdeksän pistettä ja otti kolme levypalloa 13 peliminuutin aikana.

- Tämä on ollut haaveeni pikkupojasta asti ja nyt se on toteutunut. Kerta kaikkiaan hieno kokemus, totesi nuorempi Lee vilpittömän onnellisena.

Poikansa otteita seuraamassa ollut isä-Lee oli tyytyväinen näkemäänsä, vaikka hän valitsikin sanansa vielä varovasti.

- Kohtalaisen hyvä esitys, mutta paljon on edelleen oppimista.

Leen tavoin toisen polven pelaajiin lukeutuvan Shawn Huffin saldo Islannin kaadossa oli viisi pistettä.

Islanti välttyi rumemmalta tappiolta kaukoheittojen turvin. Vantterarakenteinen, 184-senttinen ja 86-kiloinen Magnus Thor Gunnarson heitti 18 pistettä, joista 15 syntyi kolmoskaaren takaa.

Keskiviikon ensimmäisessä ottelussa Tanska otti murskavoiton Norjasta pistein 97-62 (50-25).

Suomi ja Tanska kohtaavat toisensa torstaina klo 20.15 alkavassa ottelussa. Islanti ja Ruotsi iskevät yhteen Pyynikin palloiluhallissa klo 17.30.

Islanti – Suomi 73 – 81 (34-42), miesten PM-kilpailut, Tampere 2.8.2006

Aki Ulander

1/3

 

Antti Nikkilä

7/3

/5 syöttöä

Gerald Lee Jr.

9/3

 

Kimmo Muurinen

9/4

 

Sami Lehtoranta

0/3

 

Jukka Matinen

11/2

 

Tuukka Kotti

10/7

 

Shawn Huff

5/0

 

Esa Mäki-Tulokas

0/0

 

Petteri Koponen

11/1

 

Petri Virtanen

18/0

/3 riistoa

Tuomas Iisalo

0/1

 

PM-kilpailuiden täydelliset ottelutilastot ja tulevat ottelut löytyvät tästä.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia