Hollanti juoksi Suomen nurin EM-karsinnoissa

6.6.2011 Kolmannen EM-karsintaottelunsa kolmen päivän sisään pelannut Suomen naisten maajoukkue joutui sunnuntai-iltana ylipääsemättömiin vaikeuksiin yrittäessään pysäyttää selkä seinää vasten pelanneen Hollannin juoksupeliä. Suomi kaivautui päätösjaksolla 11 pisteen takaa-ajoasemasta kolmen pisteen päähän, mutta joutui taipumaan 80-83 (40-44)-tappioon.

Taru Tuukkanen urakoi hartiavoimin tehot 22/7, mutta Hollanti nipisti Suomesta kolmen pisteen EM-karsintavoiton.

14 pisteen kerhoon Hollantia vastaan pääsivät mm. Tiina Sten..

..ja Heta Korpivaara.

Krista Gross ja Suomi kohtaavat karsintojen päätöspelissä keskiviikkona Ukrainan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Kahtena edeltävänä päivänä nitro-ottelut Bulgariaa ja Unkaria vastaan pelannut Suomi oli sunnuntai-illan ottelussa altavastaaja alusta pitäen. Lauantaina lepopäivää viettäneet hollantilaiset pyrkivät väsyttämään suomalaiset nopeilla vastahyökkäyksillä, vaihtelevilla puolustusmuodoilla ja jatkuvalla pallonliikkeellä, ja Suomi oli suurimman osan ottelun kulusta pari askelta hollantilaisista jäljessä.

- Tosiasia on se, että jalat loppuivat kesken. Emme jaksaneet pelata kolmatta peräkkäistä peliä. Hollanti heitti kakkosensa taukoon mennessä 82,7 % tarkkuudella yksinkertaisesti siitä syystä, että he pelasivat 1-1-hyökkäyksiä koko ajan ja pääsivät juoksemaan puolivapaita layupeja koriin, sadatteli päävalmentaja Tommi Koskinen.

- Kyse ei ole siitä, että olisimme tahallaan aliarvioineet Hollantia vaan siitä, että jalat puuttuivat pelistä. Kävi juuri niin kuin ei pitänyt käydä: Hollanti piti vauhtia ja härdelliä ja me emme onnistuneet juoksupelin jarruttamisessa.

Hollanti johti ottelua kahdeksalla pisteellä viisi minuuttia ennen loppua, jolloin Suomi turvautui viimeiseen oljenkorteensa, koko kentän paikkaprässiin. Ansiokkaasti taistellut Suomi onnistui pakottamaan hollantilaiset pariin otteeseen pallonmenetykseen, ja viimeisen minuutin ja 20 sekunnin aikana Suomelle tarjoutui kahdesti mahdollisuus tasoittaa peli. Hyökkäykset päättyivät kuitenkin pallonmenetykseen ja ohiheittoon.

- Voitto oli hyvin lähellä, vaikka Hollanti peliä veikin. Saimme ihan hyvät hyökkäykset aikaiseksi päätöshetkillä, mutta Hollannin puolustus oli ajan tasalla, Koskinen kertasi.

Tuukkanen säilytti tasonsa

Suomen tehopelaaja Hollantia vastaan oli Taru Tuukkanen (22/7), joka paitsi vastasi Suomen korkeimmista piste- ja levypallolukemista, myös pimensi kokeneen hollantilaissentteri Naomi Halmanin (10/2/5 syöttöä).

- Taru oli varmalla omalla tasollaan, mutta muuten jäimme koko joukkueena kauaksi parhaastamme. Otimme hätäisiä ratkaisuja hyökkäyksessä ja puolustuspäässä emme pysyneet lainkaan vauhdissa mukana.

Hollanti hävisi EM-karsintojen avausottelunsa Unkaria vastaan suurinumeroisesti. Koskisen mukaan kentällä oli kuitenkin täysin erilainen joukkue kuin Unkaria vastaan.

- Jälkiviisaana on helppo sanoa, että Unkari-Hollanti-ottelua ei olisi pitänyt katsoa ollenkaan, koska Hollanti oli siinä niin huono. Tänään esille nousi pari sellaista pelaajaa, joita emme osanneet odottaa, jonka lisäksi Hollanti käytti tietoisesti hyväkseen sitä, että meillä oli kolmas peli kolmen päivän sisään ja he saivat tulla kentälle tuoreilla jaloilla.

Koskisen mukaan kirvelevä Hollanti-tappio käy kuitenkin oppitunnista jatkon kannalta.

- Kun vastaavia maratonturnauksia tulee jatkossa, meidän on pidettävä huolta pelaajien jaksamisesta siten, että pelaamisen taso ei tipu näin paljon kolmen päivän aikana. Pelaajien asenteessa ei ollut moitteen sijaa, mutta kun pelaa tämän tason otteluita tällä tahdilla, ei ole ihme, jos se näkyy tekemisessä.

Keskiviikkona "kasvojen pesu"

Suomi sai tappion myötä sanoa EM-kisahaaveilleen hyvästit. Joukkueella on kuitenkin mahdollisuus sijoittua vielä EM-karsintalohkonsa toiselle sijalle, jos muiden joukkueiden pelit menevät sopivasti ristiin ja Suomi päihittää karsintojen päätöspäivänä keskiviikkona Ukrainan.

- Meillä on nyt kaksi päivää aikaa palautua ja keskiviikkona edessä on kasvojenpesun paikka. Meidän on osoitettava itsellemme, ettemme ole niin huono puolustusjoukkue kuin miltä Hollantia vastaan näytti, Koskinen uhkui.

Koskisen mukaan EM-kisahaaveiden kariuduttua joukkueen mieliala on pettynyt, mutta ei lyöty.

- Samalla tavalla jatketaan duunia kuin tähänkin asti. Maanantaina harjoitellaan tunti ja yritetään saada katseet käännettyä Ukraina-matsiin. Hollanti-peli oli sellainen, joka olisi ihan ehdottomasti pitänyt voittaa, mutta se on nyt menneisyyttä. Nyt keskityttään tulevaan ja kerätään lääkkeet Ukrainan kaatoon.

Hollanti - Suomi 83-80 (22-28, 44-40, 73-60), naisten maaottelu, EM-karsintaa, Sopron (Unkari) 5.6.2011

Suomi: Taru Tuukkanen 22/7, Tiina Sten 14/4, Heta Korpivaara 14/4, Dionne Pounds 14/2, Reetta Piipari 8/3, Minna Sten 4/2, Krista Gross 2/2, Hanna Vapamaa 2/0, Linda-Lotta Lehtoranta 0/2, Vilma Kesänen 0/1, Henna Salomaa 0/0, Henna Koponen 0/0.

Hollanti: Myrthe Beld 21/4, Clara van der Hoek 15/6/3 riistoa, Fieke Ligthart 12/3, Naomi Halman 10/2/5 syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia