Suomi vei 15-vuotiaiden tyttöjen kolmannen Ruotsi-kohtaamisen

12.8.2006 Suomen 15-vuotiaat tytöt päättivät ensimmäisen maaottelusessionsa riemukkaaseen voittoon. Ruotsi kaatui maiden kolmannessa kohtaamisessa Jyväskylässä jatkoajan jälkeen. Suomen voittolukemat kirjattiin 72-66 (63) (37-28).

- Pelasimme ylivoimaisesti parhaan pelimme: puolustimme aggressiivisesti ja pelasimme selvästi aiempia otteluita parempaa joukkuehyökkäystä. Levypallopelissäkin taistelimme jo lähes tasapäisesti Ruotsin kanssa, kertoi ikäluokan päävalmentaja Ilpo Rantanen.  

Ruotsi kiri varsinaisen peliajan lopussa takaa-ajoasemasta tasoihin ja pakotti Suomen jatkoajalle. Hetken näytti jo, että ruotsalaiset korjaisivat potin, mutta Kiira Kuitunen oli eri mieltä. Kuitusen onnistuneet kolmoset takasivat Suomelle 72-66-voiton.  

Kaikkiaan Kuitunen säkitti 18 pistettä. Myös Saara Väre (17), Linni Heino (14) ja Mirka Kilpijärvi (10) ylsivät kaksinumeroisiin pistesaldoihin. 

Aiemmat maaottelut tasattiin joukkueiden välillä 1-1. Sekä Suomelle että Ruotsille maaottelut olivat esimakua tulevasta, sillä joukkueet hakivat pelikokemuksien lisäksi ennakkotunnelmia EM-kisoista vuotta vanhempien B-divisioonan EM-turnauksesta, joka on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. 15-vuotiailla on kisavuosi edessään ensi kesänä.  

Ruotsi oli Jyväskylässä 20 pelaajalla ja Suomi kuudellatoista, joita molemmat joukkueet kierrättivät ottelusta toiseen.

Suomi - Ruotsi 72 - 66 ja. (63-63) (37-28), 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Jyväskylä 11.8.2006

Kiira Kuitunen

18

Saara Väre

17

Linni Heino

14

Mirka Kilpijärvi

10

Marju Virtanen

6

Salla Ekström

6

Johanna Heikkilä

1



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/15-vuotiaat_tytot2/
 
24.7.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät Bosnia-Hertsegovinan EYOF-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit voitolla, kun avauspelissä Sudenpennut kaatoivat Bosnia-Hertsegovinan lukemin 79-70 (40-35). Suomen ykkönen oli 20 pistettä ja 10 levypalloa kaapinut Thomas Exaucia.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaat viimeistelivät Kööpenhaminan kutsuturnauksen taistellen

Suomen 15-vuotiaalta nähtiin hyviä pelejä Kööpenhaminan kutsuturnauksen päätöspäivänä. 15-vuotiaat pojat vaihtoivat vastustajaa ja viimeistelivät Kööpenhaminan turnauksen Islannin joukkueita vastaan. Tyttöjen Blue-joukkue sijoittui sijalle 13. Suomen White-joukkue oli turnauksen 10.

17.6.2017 Maaottelu

Suomelta hyvää taistelua Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.

16.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilla takanaan ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.

19.6.2016 Maaottelu

15-vuotiaille tytöille kultaa ja hopeaa Kööpenhaminassa, pojat hopealle

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).

18.6.2016 Maaottelu

Suomelta kolme joukkuetta loppuotteluihin Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.

21.7.2015 Maaottelu

15-vuotiaat pojat toistamiseen Marciulioniksen koulua parempia

15-vuotiaat pojat voittivat toistamiseen Liettuassa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn 80-70 (46-27). 15-vuotiaat tytöt taas pelasivat ainoan pelinsä myös Liettuassa pidettävällä leirillä Liettuan 16-vuotiaita tyttöjä vastaan häviten 63-48 (44-21).

26.7.2014 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt ja pojat voittoihin EM-kisossa

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat omat pelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. 18-vuotiaat jatkavat tappiottomina viemällä Makedoniaa ja 18-vuotiaat tytöt puolestaan etenivät kamppailemaan viidennestä sijata voittamalla Englannin.

Näytä lisää vastaavia