16-vuotiaat tytöt taistellen voittoon Israelista

12.8.2006 Jyväskylän B-divisioonan EM-kisat päättyivät Suomen osalta voitokkaasti. Suomi kukisti viimeisessä ottelussaan Israelin 58-48 ja sijoittui kisojen 9. sijalle. Kia Ignatius nousi jälleen ratkaisijaksi kovalla puolustuspelillään.

Suomi otti heti ottelun ensiminuuteilla hienoisen yliotteen Israelista. Jutta Jortikka käynnisti Suomen tavaramerkkinä olevia nopeita hyökkäyksiä Israelin tuskaillessa heittopelinsä kanssa. Hanna Vapamaan ja Titta Lepistön hallitessa ilmatilaa, oli ottelu viiden minuutin pelin jälkeen 10-1 susittarien hyväksi.

Tässä vaiheessa kisojen yksi parhaista pelintekijöistä Israelin Naama Shafir aloitti vierailijoiden kirin. Israel tiivisti puolustustaan pakottaen Suomen pallonmenetyksiin. Avausjakso päättyi Shafirin haamukolmosen jälkeen tasatilanteessa 14-14.

Toisen jakson alussa Israel käväisi kolmen pisteen johdossa, mutta kotijoukkueen kova taistelu palkitsi jälleen. Iina Immonen tasoitti kaaren takaa ottelun tilanteeseen 21-21, kun puoliaikaa oli viitisen minuuttia pelaamatta.

Jakson lopussa kentälle saatiin uusi onnistuja Eeva Lepistön sytyttäessä kotijoukkueen vahvalla sisäpelillään. Suomi otti ohjat uudelleen haltuunsa ja puoliajalle lähdettiin Suomen johtaessa 32-28.

Suomi teki erittäin hyvää jälkeä vapaaheittoviivalta upottamalla 14 heittoaan 92,9 prosentin tarkkuudella. Myös levypalloissa Suomi oli murskaava 29-8. Rikkonaisesta pelaamisesta kertoivat kuitenkin Suomen 20 pallonmenetystä.

”Tiesimme, että tulossa on Naama –show”

Kolmas jakso alkoi Suomelta tehokkaasti. Alkuminuuteilla Suomi repäisi kymmenen pisteen johdon, eikä enää päästänyt johtoasemaa vaihtumaan. Israelin otteissa näkyi jo pientä tuskastumista ja kun susittaret jatkoivat tarkkaa työtä vapaaheittoviivalta päättyi jakso Suomen johdossa 43-36.

Viimeisellä neljänneksellä Kia Ignatius heitti heti alkuun kaksi kovaa koria ahdisteluista huolimatta ja ote käätyi lopullisesti Suomelle. Ainoastaan Israelin kaikki kaikessa Naama Shafir väläytteli ajoittain osaamistaan Suomen siivotessa irtopallot ja hyökätessä loppuminuutit järkevästi.

Ottelu päättyi 58-48 ja näin Suomi saavutti alemman jatkosarjan parhaimman sijoituksen. Suomi voitti levypallot lopulta 50-18. Vapaaheittojen osumaprosentiksi kirjattiin 82,1. Pallonmenetyksiä tuli kuitenkin liikaa yhteensä peräti 37.   

Suomen joukkueen päävalmentaja Ensio Helimäki jakoi erityistä kiitosta joukkueensa kapteenin Kia Ignatiuksen puolustuspelaamiselle.

- Tiesimme, että tulossa on Naama (Shafir) -show ja mielestäni Kia teki erinomaisen työn hänen pysäyttämiseksi. Kia on yksi turnauksen parhaista puolustajista, vaikka kaikkea ei saatu silti Shafirilta pois, totesi Helimäki.

Täysillä loppuun asti

Jutta Jortikka oli voittoon tyytyväinen ja löysi ratkaisuksi myös onnistuneen puolustamisen.

- Puolustimme joukkueena todella hyvin. Meillä oli avut kohdallaan ja heittokin upposi ihan kivasti. Oli hyvä saada tähän loppuun kova ottelu, sanoi Jortikka viitaten ottelun sallivaan tuomarilinjaan sekä sähäkkään tempoon.

Jortikka antoi täyden tunnustuksen edelleen koko joukkueelle, joka isosta pettymyksestä huolimatta painoi turnauksen täysillä loppuun asti.

- Hävisimme kaksi ja voitimme loput viisi ottelua. Harmittaa vieläkin nämä tiukat tappiot, mutta loppuun voi olla tyytyväinen. Tulee ikävä tätä porukkaa, meillä oli todella hyvä henki koko turnauksen ajan, totesi Jortikka, jonka seuraavan kerran voi nähdä tositoimissa EHBT –turnauksessa Espoossa Turun NMKY:n A-tyttöjen kanssa.

EM-kisojen viimeisenä pelipäivänä sunnuntaina ratkaistaan kaksi joukkuetta, jotka nousevat A-divisioonaan sekä pelataan muut sijoitusottelut loppuun.

EM-kisat jatkuvat Jyväskylässä sunnuntai-iltaan. Huomenna ratkaistaan kisojen kaksi A-divisioonaan nousevaa maata sekä pelataan loput sijoitusottelut. Otteluohjelmaan tästä.

Suomi - Israel ottelun tilastoihin tästä.

Suomen pisteet ja levypallot:

#

Nimi

4

Piia Riekko 0/1

5

Jutta Jortikka 7/2

6

Aino Tuomi 2/1

7

Kia Ignatius 12/6

8

Iina Immonen 3/2

9

Hanna Vapamaa 4/10

10

Essi Punkkinen 0/1

11

Johanna Lemmetty 8/4

12

Meriem Eerikinharju 2/3

13

Titta Lepistö 13/6

14

Jonna Haavisto 2/1

15

Eeva Lepistö 5/6



Lisätietoja: /maajoukkueet/16-vuotiaiden_tyttojen_em-kisat/
 
26.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt puristivat mehut Portugalista, päätyivät viidenneksi

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisansa Makedonian Skopjessa kurittamalla Portugalia pistein 46-63 (15-28). Suomalaistyttöjen puolustus oli rautaa etenkin avauspuoliskolla, jolloin Portugali heitti kaikki 24 kahden pisteen heittoyritystään ohi. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi.

25.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt silppusivat Bosnia-Hertsegovina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun Sudenpennut veti avausneljänneksen aikana Bosnia-Hertsegovinaa vastaan vankan eron, joka säilyi loppulukemiin 71-59 (44-29) asti. Suomi lähtee maksamaan huomenna kalavelkoja Portugalille.

24.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Belgialle

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä Belgialle trillerimäisesti 65-64 (27-26). Tappion vuoksi Suomi pelaa turnauksessa sijoista 5.-8.

22.8.2017 Maaottelu

Portugali niukkaan voittoon Suomen 16-vuotiaista tytöistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa, kun Portugali nappasi alkulohkon ykkössijan Suomen nenän edestä voittamalla loppunumeroin 48-51 (24-26). Suomi kohtaa torstaina puolivälierissä Belgian.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Awak Kuier johdatti Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-avausvoittoon Bulgariasta

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat voitokkaasti, kun Sudenpennut murskasivat Bulgarian selvin numeroin 41-87 (26-44). Koko parketin kuningatar oli Awak Kuier, joka tehtaili hurjat 25 pistettä, 20 levypalloa ja yhdeksän torjuntaa vain 21 peliminuutissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia