Korpivaaran käsi kuumana Viron kaadossa

13.8.2006 Suomen naisten koripallomaajoukkue päätti Malmössä pelatun Baltic Sea Cupin selvään 75-58 (40-30) -voittoon Virosta. Suomi kukisti cupissa Viron lisäksi Ruotsin, mutta hävisi harmittavasti ottelunsa Latviaa vastaan viime sekunneilla.

Viro ei pystynyt hätyyttämään Suomea kuin aivan ottelun alussa numeroin 7-4. Sen jälkeen Heta Korpivaara otti ratkaisunavaimet käsiinsä, heitti erehtymättömästi yhdeksän pistettä putkeen ja vei Suomen yhdessä Susanna Rinnan kanssa hetkessä 16-7 -johtoon.

Viro ei toipunut enää koskaan Korpivaaran käsittelystä, jota Hilpi Savikon valmentaman maajoukkueen muut pelaajat täydensivät tasaisesti lähinnä Laura Sarion (13/2), Tiina Stenin (12/3), Niina Laaksosen (9/7) ja Taru Tuukkasen (8/12) johdolla.

Sario upotti viidestä kolmen pisteen heitostaan kolme sisään. Levypalloja rohmunnut Tuukkanen sai toisaalta 11:stä kahden pisteen heitostaan vain kolme koriin.

Viime tiistaina 22 vuotta täyttänyt 185-senttinen Korpivaara heitti maaotteluiden piste-ennätyksensä 18, joista jo 16 syntyi taukoon mennessä. Aiempi ennätys (15) oli viime vuodelta Slovakiaa vastaan. Korpivaara pelasi Viro-ottelussa 24 minuuttia.

- Heta (Korpivaara) heitti avausneljänneksellä todella hienosti. Lisäksi hän puolusti vahvasti Viron vaarallista Merike Andersonia, kehaisi Suomen valmennustiimiin kuuluva Lea Hakala.

Moua ja Terävä toipilaina

Päävalmentaja Savikko oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen Malmön turnauksen antiin, vaikka niukka neljän pisteen tappio viime syksyn EM-kisoissa korkealla ollutta Latviaa vastaan jäikin tietysti kaivelemaan mieltä.

- Hyviä ja opettavaisia otteluita kaikki. Varsinkin Latvia-peli opetti konkreettisesti, kuinka tärkeää on olla hereillä koko ottelun ajan tämän tasoisten vastustajien kanssa. Ne rankaisevat hetkenkin herpaantumisesta.

Vuoden 2007 EM-kisoihin tähtäimensä asettanut Suomi jatkaa valmistautumistaan syksyn karsintoihin Vierumäellä 18.-20. elokuuta pelattavassa turnauksessa, jonne vastustajiksi saapuvat Ruotsi, Belgia ja Israel.

Suomelta puuttui vielä Baltic cupissa kaksi tärkeää pelaajaa, akillesjännettään paranteleva Michaela Moua ja polvivaivoistaan toipuva Riikka Terävä.

- Kaipaamme molempia rotaatioomme. Moua oli joukkueen mukana jo Malmössä, jossa hän harjoitteli lähinnä omatoimisesti. Ensi viikon lääkärintarkastus kertoo, pystyykö hän pelaamaan jo Vierumäellä, kertoo Savikko.

Sekä naisten että miesten Baltic Sea Cupista lisätietoa osoitteesta www.basket.se/balticseacup.

Viro - Suomi 58 - 75 (30-40), naisten maaottelu, Malmö, Ruotsi 13.8.2006

Reetta Piipari

2/1

/4 syöttöä/3 riistoa

Taru Tuukkanen

8/12

Sanna Helenius

0/1

Susanna Rinta

5/3

Tiina Sten

12/3

Laura Sario

13/2

Niina Laaksonen

9/7

Heta Korpivaara

18/5

Annika Jaakkola

2/1

Jenni Laaksonen

6/2

Riikka Terävä

0/0

Michaela Moua

0/0

Jaksot: 16-23, 14-17, 13-18, 15-17



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia