Suomen 16-vuotiaat pelaavat noususta

13.8.2006 Suomi ryhdistäytyi hienolla tavalla 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-turnauksessa. Alkulohkon viimeisessä ottelussaan Suomi kaatoi Irlannin lukemin 77-56. Kun tilillä oli jo voitto Slovakiasta, taistelee Suomi jatkossa sijoista 1-8 ja siten kahdesta jaossa olevasta nousupaikasta A-divisioonaan.

Irlanti oli vastustajana vaikea. Sen lyhyehkön, mutta liukkaan materiaalin sekä kovan taistelutahdon sai tuta Slovakia, joka hävisi alkulohkossa Irlannille.

Avauspuoliskolla Suomi puolusti kelvollisesti, mutta ei onnistunut hyökkäyspelissään. Puoliajalle Irlanti poistuikin 40-36-johdossa. Heti kolmannen jakson alkuun Suomi sai hyvin toimineen prässipuolustuksensa kautta hurmoksen päälle ja Irlanti oli lopun aikaa hätää kärsimässä. Suomi jätti Irlannin kymmenminuuttisen aikana viiteen ja koko toisella puoliajalla 16 pisteeseen.

Lopullisen irtioton suomalaisnuoret tekivät kolmannen jakson lopussa, jonka he vyöryttivät lukemin 14-0 nousten 63-45-johtoon.

- Toinen puoliaika oli meiltä erinomaisen hyvä ja kypsä suoritus. Puolustuksessa oli kova syke ja hyökkäyksessä jaksettiin liikuttaa palloa. Emme lähteneet mukaan ärhäkän vastustajan menoon, vaan pelasimme maltillisesti omaa peliämme. Onnistumisia saimme laajalta rintamalta, iloitsi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela.

- Miska (Ahokas) tuli loistavalla tavalla mukaan turnaukseen. Ahon Jarkko parantaa peli peliltä molemmissa kenttäpäädyissä. Pekka (Setälä) toi kentälle rauhallisuutta sekä johtajuutta ja Nuutisen Matti uurasti nilkkavaivastaan huolimatta upeasti, lateli Jokela kehujaan.

Setälä ahersi Suomen pelintekijänä 32 minuuttia menettämättä palloa kertaakaan ja tehden ohessa 15 pistettä. Nuutinen osui kolmesti kolmosviivan takaa kooten teholukemat 17/8. Aho ja Ahokas nostelivat 12 pistettä mieheen.

Puolalle edellisen ottelunsa hävinnyt Suomi dominoi ottelun levypalloja Irlantia vastaan vieden ne nimiinsä 50-26.

Omassa alkulohkossaan Suomi sijoittui toiseksi Puolan vanavedessä. Maanantaina turnauksessa vietetään välipäivää. Jatkosarjassa Suomi saa lohkoonsa kovan trion, kun vastaan asettuvat Englanti, Tshekki ja Georgia. Ensimmäisenä Suomella on vuorossa Tshekki tiistaina (15.8.) klo 16 alkaen.

- Jatkossa pääsemme mittaamaan itseämme kovia koripallojoukkueita vastaan. Suomi tulee pelaamaan otteluita, jotka varmasti kehittävät pelaajiamme, Jokela arvioi.

Kaikkien nuorten EM-turnausten otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.

Suomi – Irlanti 77 – 56 (36-40), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Tallinna, Viro 13.8.2006

Mikko Tuunanen

0/2

/3 riistoa

Roope Ahonen

8/2

Pekka Setälä

15/5

Juhani Jämsä

0/1

Jarkko Aho

12/6

Jesse Niemi

4/4

Anton Telih

2/8

/7 syöttöä

Miska Ahokas

12/4

Lauri Toivonen

0/0

Matti Nuutinen

17/8

Juhan Mikone

7/4

Atte Perttu

0/0



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia