20-vuotiaiden miesten voittotili auki ryminällä

7.6.2011 Suomi avasi tiistai-iltana voittotilinsä Espoossa järjestettävissä 20-vuotiaiden miesten PM-kisoissa. Tasaisen vahvaa joukkuepuolustusta esittänyt Suomi hurjasteli Tanskan nurin 86-55 (49-24) Carl Lindbomin ja Sasu Salinin ollessa hyökkäyspäässä lähes pysäyttämättömiä. Ottelussa tehtiin myös suomalaista koripallohistoriaa, kun Lauri Toivonen pelasi jo 100. juniorimaaottelunsa.

Espoon Honkahallilla nähtiin tiistaina Carl Lindbom show.

Riihimäen Kolmoskorin kasvatti Lauri Toivonen pelasi peräti 100. juniorimaaottelunsa. Kuvat: Francois Perthuis.

Erot Suomen ja Tanskan taito- ja suoritustasoissa kävivät alkuminuuteilta asti selväksi Espoon Honkahallille saapuneelle 250-päiselle yleisölle. Aina, kun Suomi sai joukkuepuolustuksensa loksahtamaan kohdalleen, Tanska oli hyökkäyspäässä aseeton, josta kertovat etenkin tanskalaisten 33 pallonmenetystä. Vastaavasti toisessa kenttäpäädyssä Suomi liikutti palloa iloisesti mieheltä miehelle suurimman osan hyökkäyksistä päättyen hyviin heittopaikkoihin.

- Eilisestä mentiin eteenpäin molemmissa päissä kenttää. Etenkin hyökkäyspään joukkuepelaaminen näytti hetkittäin siltä, millaista peliä haluamme jatkossa pelata, kehui 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen omiaan.

Suomen pirteimmät pelaajat olivat maanantaisen Ruotsi-ottelun tapaan Carl Lindbom (24/2) ja Sasu Salin (16/2/5 riistoa). Salinin lähtönopeus, heittotaito ja pallonriistot olivat myrkkyä tanskalaisille, mutta kentän komeimmasta esityksestä vastasi Lindbom, joka viimeisteli heittojaan sisään tappavan tarkasti niin läheltä kuin kaukaakin ja osoitti kehittyneensä Saksassa vietetyn ammattilaiskauden aikana huikeasti paitsi hyökkäyspään suoritusvarmuudessa, myös puolustuspään taidoiltaan.

Kaikki kaksitoista kentällä käynyttä suomalaispelaajaa osallistuivat Tanska-talkoisiin hyvällä intensiteetillä. Lindbomin ja Salinin lisäksi muiden muassa Antto Nikkarinen (9/2), Villematti Kopio (8/0) ja Lauri Toivonen (6/7) saivat otteillaan kotiyleisöltä kiitolliset aplodit.

Riihimäen Kolmoskorin kasvatti ja ensi kaudeksi Kouvoista KTP:hen siirtyvä Toivonen teki ottelussa suomalaista koripallohistoriaa pelaamalla jo sadannen juniorimaaottelunsa. Toivonen on kautta aikain ensimmäinen suomalainen poikajuniori, joka on rikkonut sadan juniorimaaottelun rajan. Tyttöpuolella raja on rikkoutunut vain kerran Fia Ohtosen toimesta.

- Lauri on erinomainen joukkuepelaaja ja esimerkillinen urheilija, joka tekee täsmälleen sen, mitä valmentaja pyytää. Hän on ihannevalmennettava, Salminen kehui suojattiaan.

Tanskan selkeä johtotähti oli laituri Thomas Laerke, joka upotti keskimatkan hyppyheitoilla ja korilleajoilla 30 pistettä. Toinen edes auttavasti suomalaisrynnistyksessä puhtain paperein selvinnyt tanskalainen oli 212-senttinen Jonas Zohore Bergstedt (13/10).

Päivän toisessa ottelussa Ruotsi karisti päätösneljänneksellä Norjan kannoiltaan päättäen ottelun 87-65 (40-32)-voittoon. Kentän tehopelaajat olivat Ruotsin Andreas Person (19/3/3 riistoa) ja Christopher Czerapowicz (14/9) ja Norjan Stian Emil Berg (13/3).

Keskiviikkona pelataan turnauksen päätösottelut, joissa Tanska kohtaa Ruotsin 12:30 ja Suomi Norjan 15:00.

Suomi - Tanska 86-55 (22-13, 49-24, 68-39), alle 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Espoo 7.6.2011

Suomi: Carl Lindbom 24/2, Sasu Salin 16/2/5 riistoa, Antto Nikkarinen 9/2, Villematti Kopio 8/0, Lauri Toivonen 6/7, Samuli Vanttaja 6/2, Vesa Heinonen 5/3, Juho Helenius 4/0, Robin Nordman 4/0, Alex Vaenerberg 2/3, Robert Juvonen 2/0, Osku Heinonen 0/1.

Tanska: Thomas Laerke 30/5/3 riistoa, Jonas Zohore Bergstedt 13/10.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia