Suomen loppusijoitus kuudes 16-vuotiaiden kisoissa

20.8.2006 Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen päätöspäivänä tappion Bosnia-Hertsegovinalle sijoitusottelussaan. Bosnia-Hertsegovina veti pidemmän korren loppuluvuin 89-76 ja nappasi kisojen viidennen sijan.

Suomen joukkueen loppusijoitus oli näin turnauksessa kuudes. Se selviytyi tasaisten otteluiden värittämistä kisoista voittosuhteella 4-4. Voitettujen joukkueiden listalta löytyy mm. Tshekki, joka lunasti yhdessä Georgian kanssa nousupaikat A-divisioonaan. Georgialle Suomi hävisi neljällä pisteellä ylemmässä jatkosarjassa.

Bosnia-ottelun alku oli suomalaishallintaa. Mainion ottelun pelanneen Jarkko Ahon johdolla Suomi johti ottelua parhaimmillaan 11 pisteellä (21-10).

- Toisella jaksolla joukkueelta loppui yksinkertaisesti bensa. Olemme pitäneet itseämme hyvin puolustavana joukkueena. Kun vastustaja tekee 89 pistettä, kertoo se paljon, kertoi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela.

Bosnia-Hertsegovina vei toisen neljänneksen peräti 24-9 ja käytännössä ratkaisi ottelun. Neljännen jakson alussa Suomi teki minikirin ja pääsi vielä seitsemän pisteen päähän (66-59), mutta rahkeet eivät riittäneet lähemmäksi.

- Jälleen kerran on sanottava fraasimaisesti, että vastus olisi ollut täysin voitettavissa. Ilman minkäänlaista uhoa saman voi sanoa kaikista turnauksen joukkueista. Se olisi vaatinut kuitenkin 12 pelaajan täydellistä henkistä ja fyysistä valmiutta toteuttaa pelitapaamme jokaisessa ottelussa. Tällä kertaa emme olleet vielä valmiita niin tasaiseen suoritukseen. Kansainvälinen koripallo on todella raakaa. Jos annat yhden huonon syötön tai otat huonon ratkaisun tai lepsuilet edes hetken puolustuksessa, rankaisee hyvä vastustaja siitä heti.

- Kokonaisarvosanaksi turnauksesta voi joukkueelle antaa kuitenkin hyvän. Pelasimme helvetin hyviä pelejä ja otimme kovia päänahkoja. Osoitimme, että osaamme pelata ja pärjäämme, vaikka vastustaja oli jokaisessa ottelussa isokokoisempi. Valmentajat eri maista ovat tulleet juttelemaan ja kehumaan erityisesti puolustuspeliämme, joka on lämmittänyt niin pelaajia kuin valmentajiakin, Jokela päätti.

Pussihukkia seuratasolla edustava Jarkko Aho oli Bosniaa vastaan Suomen paras. Hän heitti 16 pistettä ja poimi yhdeksän levypalloa. Saman seuran Mikko Tuunanen onnistui myös ollen aktiivisen hyvä molemmissa kenttäpäädyissä.

Turnauksen kokonaistilastoissa Suomen parhaaksi korintekijäksi nousi Roope Ahonen, joka pussitti 14,0 pistettä ottelua kohden. Suomen joukkueen tasaisuutta ja toisaalta eri pelaajien onnistumista eri otteluissa kuvastaa se, että seuraavaksi tehokkaimmat pistenikkarit muodostuivat neljän pelaajan ryppäästä: Juhan Mikone (9,7), Aho (8,4), Pekka Setälä (7,5) ja Matti Nuutinen (7,5). Nuutinen oli Suomen joukkueen paras levypalloissa 5,8 irtopallon keskiarvollaan.

16-vuotiaiden poikien EM-turnaus päätti nuorten maajoukkuekesän. Ensi kesänä ohjelmassa on jälleen 20-, 18- ja 16-vuotiaiden EM-turnaukset, joihin ikänsä puolesta ovat menossa vuosina 1987, 1989 ja 1991 syntyneet. Aika näyttää kuinka paljon kyseisiin maajoukkueisiin tunkeutuu nuorempia pelureita, joille ovet ovat yhtä avoinna.

Bosnia-Hertsegovina – Suomi 89 – 76 (42-33), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuiden ottelu sijoista 5-6, Tallinna, Viro 20.8.2006

Mikko Tuunanen

5/0

Roope Ahonen

15/1

/5 riistoa

Pekka Setälä

2/1

Juhani Jämsä

2/2

Jarkko Aho

16/9

/4 syöttöä/3 riistoa

Jesse Niemi

7/3

Anton Telih

0/2

Miska Ahokas

3/3

Lauri Toivonen

6/7

Matti Nuutinen

6/2

Juhan Mikone

14/2

Atte Perttu

0/0



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia