Puolustusekspertti Jussi Eskola Karhun paitaan

11.6.2011

Viime keväänä ensimmäisen kerran Korisliigan pudotuspeleihin edennyt Kauhajoen Karhu on solminut yksivuotisen sopimuksen Jussi Eskolan kanssa. Pääsarjauransa aikana ToPoa, Team Componentaa, Joensuun Katajaa ja kotkalaista KTP:ta edustanut 189-senttinen Oulun NMKY:n kasvatti tunnetaan erityisesti puolustuspelaamisestaan.

- Jussi on kova puolustamaan, joka sopii meidän kuvioihimme - tarkoituksemme on puolustaa armottomasti koko kentän mitalla, jolloin vastustajan korinteko on mahdollisimman vaikeaa, kertoo Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

- Lisäksi Jussi omaa hyvän heiton ja armottoman taisteluasenteen, Tammivaara jatkaa.

Eskola viimeisteli viime kaudella keskiarvoikseen 4,6 pistettä, 1,7 levypalloa ja 0,8 syöttöä 18,5 minuutissa ottelua kohden. KTP:n avausviisikkoon kuulunut Eskola kairasi kolmosensa koriin 36,2% tarkkuudella.

Eskolan lisäksi Karhulla on voimassa sopimukset ensi kaudesta Vesa Mäkäläisen, Ilkka Vuoren, Eldar Skamon, Aleksi Huuskosen, Henri Hirvikosken ja Henry Umorun kanssa.


Oululaislähtöinen puolustusekspertti Jussi Eskola edustaa ensi kaudella Kauhajoen Karhua. Kuva: Kai Kilappa.